Delfiinien kieltä selvitellään kuin hieroglyfejä

tiede
Teksti
Karri Kokko
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
cymascope

Delfiinien kyky kommunikoida keskenään on kiinnostanut ihmisiä pitkään, mutta nyt se on saatu kunnolla kuvatuksi. CymaScope-nimisellä laitteella on Yhdysvalloissa visualisoitu delfiinien aikaansaamia ääniaaltoja, jotka muodostavat niiden kielen perustan.

”Äiti, tuu ruokkimaan!” Vauvadelfiinin ääntely näyttää ”cymaflygiksi” kuvattuna tältä.(Kuva: CymaScope)

Useimmat tutkijat ovat vuosien mittaan olleet sitä mieltä, että vaikka eräät delfiinien äänet edustavatkin niiden kieltä, se on monimutkaisuudessaan liian vaikeaa analysoitavaksi. Siksi aiemmin on saatu aikaan vain yksinkertaisia graafisia esityksiä äänten taajuudesta ja korkeudesta.

CymaScopella onnistuttiin kuvaamaan äänen värähtelyä, jonka avulla saatiin ensi kertaa kokonaiskuva. Tutkijoiden mukaan tällaisista kuvista on mahdollista kehittää delfiinin kielen perussanakirja, jossa kutakin sanaa esittää kuva.

Menetelmässä ääni ei etene perinteiseen tapaan aaltoina, vaan laajenevina kupla- ja sädekehinä.  Ne jättävät jälkensä veden pintakalvoon, jota CymaScopen laitteet pystyvät mittaamaan ja kuvaamaan.

Tutkijoiden mukaan delfiinit pystyvät käyttämään ääniaaltoja toistensa paikallistamiseen ja suunnistukseen. ”On vahvoja todisteita siitä, että delfiinit pystyvät ’näkemään’ äänillään, paljolti samaan tapaan kuin kohdussa kasvavia sikiöitä pystytään seuraamaan ultraäänitutkimuksissa”, sanoo floridalainen SpeakDolphin-tutkimuksen johtaja Jack Kassewitz.

Brittitutkija John Stuart Reid vertaa menetelmää muinaisen Egyptin hieroglyfien tulkintaan. CymaScopella tuotettuja ’cymaglyfejä’ voidaan verrata Rosettan kiven hieroglyfeihin, joiden avulla muinaisegyptiläinen kirjoitus pystyttiin avaamaan. ”Kun delfiinien viserrykset, naksautukset ja vihellykset voidaan muuttaa cymaglyfeiksi, saamme tärkeän välineen niiden merkitysten tulkintaan”, äänispesialisti Reid sanoo.

Teksti
Jukka Ukkola