Maito sammuttaa polton

Chiliharrastajat tietävät maidon toimivan vettä paremmin, kun suuta polttaa. Nyt asia tutkittiin.

Tiede 05.07.2019 06:00
Lassi Lapintie

Chilin sisältämä kapsaisiini aiheuttaa tulisuuden tunteen. © TOR WENNSTRÖM / LK

Jokainen kokeneempi chiliharrastaja on oppinut viimeistään kantapään kautta, että vesi ei ole tehokas vastalääke tulisuudelle. Se voi jopa pahentaa polttoa.

Tulisuuden tunteen aiheuttaa pippurinen kemiallinen yhdiste kapsaisiini. Se aiheuttaa nisäkkäissä polttoa ja kipua.

Yhdiste ei liukene veteen, mutta harrastajat ovat oppineet, että maito toimii vastalääkkeenä. Käytännön viisaus on nyt saanut vahvistusta myös tieteellisessä koejärjestelyssä, jonka toteuttivat Yhdysvaltojen Pennsylvanian osavaltionyliopiston tutkijat.

Tutkijat juottivat 72 koehenkilölle ensin kapsaisiinia sisältänyttä tulista juomasekoitusta ja sen jälkeen vastalääkkeenä seitsemää eri juomaa. Näihin kuuluivat maidon ohella muun muassa vesi, virvoitusjuomat ja alkoholiton olut.

Koehenkilöitä pyydettiin arvioimaan tulisuuden tunnetta kymmenen sekunnin välein kahden minuutin ajan. Jokaiselle koehenkilölle tehtiin kahdeksan koetta, yksi per juoma ja yksi ilman minkään juoman nauttimista tulisen juoman jälkeen.

Tilaa Suomen Kuvalehti ja jatka lukemista

Saat uusia artikkeleita joka päivä ja 100 vuoden lehdet arkistossa.

Katso tarjous Kirjaudu

Avainsanat
Sisältö