Brittiopettajat huolestuivat uudesta ilmiöstä – lapset pyyhkäisevät kirjan sivuja kuin se olisi kosketusnäyttö

Suomalaisasiantuntija peräänkuuluttaa keskustelua siitä, millaista lukutaitoa lapsilta jatkossa halutaan.

koulu
Teksti
Lauri Seppälä
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Monille koulujen nuorimmista oppilaista kirjoista on tullut niin tuntemattomia esineitä, että heillä ei ole aavistustakaan siitä, miten sivuja käännetään. Näin kertovat brittiläiset opettajat Daily Mail -lehdessä.

Sen sijaan lapset olettavat, että kirjoja käytetään samalla tavalla kuin puhelimia tai tablet-tietokoneita ja pyyhkäisevät sormea sivun yli aivan kuin se olisi kosketusnäyttö.

Britannian opettajaliiton (NUT) mukaan tällaista kehitystä on havaittu päiväkoti-ikäisillä ja peruskoulun ykkösluokkalaisilla.

Asiantuntijoiden mukaan ilmiö on todennäköisesti seurausta siitä, että lapset saavat hyvin varhain käsiinsä vanhempien tabletteja sen sijaan, että he olisivat saaneet perinteisiä lastenkirjoja.

”Olen opettanut päiväkodissa ja esikoulussa. On henkilökohtaisesti häiritsevää nähdä lapsen poimivan kirjan ja yrittävän pyyhkäistä vasemmalle”, kertoo opettajaliiton jäsen Jennifer Bhambri-Lyte.

Hän arvioi, että monet vanhemmat eivät osta kirjoja, koska ne ovat ”ylellisyystuotteita”, joihin heillä ei ole tarpeeksi rahaa.

 

Suomessa aiheesta löytyy vähän tutkittua tietoa. Se kuitenkin tiedetään, että varhaisia kirjan lukemiseen liittyviä lukukokemuksia on vain reilulla neljänneksellä suomalaislapsista.

”Tästä voidaan päätellä, että Suomessa asuvilla lapsilla on suhteellisen vähän kokemuksia kirjoista ja kirjojen lukemisesta kotona”, toteaa Helsingin yliopiston kasvatustieteen professori Kristiina Kumpulainen.

”Lapset, joille on luettu ääneen, kertovat useammin, että lukeminen on hauskaa ja että he lukevat kirjan kerran viikossa tai useammin.”

E-kirjoihin verrattuna paperikirja näyttää sen sijaan pitävän pintansa. Lukukeskuksen Uusi lukutaito -tutkimuksessa lapset kokivat paperikirjan selvästi e-kirjaa mielekkäämmäksi kirjan muodoksi.

”Millaisia lukutaitoja lapset tarvitsevat?”

Luku- ja kirjoitustaidon heikkeneminen sekä digitaalisuuden lisääntyminen ja painettujen tekstien väheneminen on monesti kytketty toisiinsa.

Kumpulaisen mukaan ajallemme tyypillisiä tekstien muotoja ja lajeja ei tulisi kuitenkaan nähdä toistensa kilpailijoina tai vihollisina.

”Kyse on lukemisen ja tekstien monimuotoistumisesta yhteiskunnassamme.”

Tätä pyrkii edistämään Kumpulaisen johtama Monilukutaidon kehittämisohjelma.

”Nostaisin esiin keskustelun siitä mitä on lukutaito tämän ajan ja huomisen yhteiskunnassa. Millaisia lukutaitoja lapset tarvitsevat ja miten tukea jokaista lasta näiden lukutaitojen saavuttamisessa ja hallinnassa?”

Kumpulainen muistuttaa, että kun ihmiskunta aikanaan keksi painetun tekstin, sitäkin paheksuttiin ja vastustettiin.

”Pohdin, että onko digitaalisissa teksteissä kyse tästä samasta? Pelkkä vastakkainasettelu perinteisen ja uusien tekstityyppien välillä ei ole mielestäni kovin hedelmällistä.”

Jos painettu kirja halutaan säilyttää, on sen eteen kuitenkin tehtävä töitä. Myös aikuisten olisi luettava kirjoja ja näytettävä näin esimerkkiä lapsille.

”Lukutaito ja lukuinto kehittyvät toimintaympäristöissä, joissa on kirjallisuutta ja että kirjallisuutta luetaan aktiivisesti ja monipuolisesti.”

 

Paperisen kirjan lisäksi myös kynä vaikuttaa pysyvän aiempaa huonommin lasten hyppysissä.

Asiantuntijoiden mukaan tämä johtuu siitä, ettei kosketusnäytöllisten puhelimien ja tablettien käyttö kehitä sormien lihaksia riittävästi.

”Koulun aloittaessaan lapsilla ei ole sormissaan samaa voimaa kuin oli kymmenen vuotta sitten”, toteaa Britannian julkisessa terveydenhuollossa työskentelevä lasten toimintaterapeutti Sally Payne.

Paynen mukaan yhä useammin lapsilta puuttuvat myös kynän käsittelyyn tarvittavat perustavanlaatuiset liiketaidot.

”Jotta voit tarttua kynään ja liikuttaa sitä, tarvitset vahvan kontrollin sormiesi lihaksissa. Lapset tarvitsevat paljon mahdollisuuksia kehittääkseen näitä taitoja.”