Aivot ohjaavat ihmisen kestävyyttä jopa enemmän kuin keho – tahdonvoimasta on myös tutkimusnäyttöä

Aivot voivat myös jarruttaa menoa ennen kuin lihasten todelliset rajat ovat tulleet vastaan.

aivot
Teksti
Lauri Seppälä
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Ihminen on kyennyt saavutuksiin, jotka kuulostavat jopa luonnonvastaisilta. Esimerkiksi Reinhold Messner ja Peter Habeler kiipesivät vuonna 1978 ensimmäisenä Mount Everestille ilman ylimääräistä happea.

Yksi huikeimmista selviytymistarinoista on vuodelta 1905: meksikolaistutkija Pablo Valencia vietti viikon ajan autiomaassa ilman vettä.

Ajatus tahdonvoimasta, joka ylittää ruumiin rajat, elää kaikkialla, varsinkin urheilun maailmassa. Perimmäinen kysymys kuuluu, kummasta fyysinen suorituskyky lopulta on enemmän kiinni: kehosta vai aivoista?

”Aivojen rooli kestävyydessä on yksi kiistanalaisimmista aiheista urheilutieteessä”, toteaa palkittu tietokirjailija Alex Hutchinson teoksessaan Endure: Mind, Body, and the Curiously Elastic Limits of Human Performance (2018).

Hutchinsonin mukaan tutkimusnäyttö kallistuu siihen suuntaan, että kestävyyden rajat ovat paljon enemmän kiinni aivoista kuin kehosta. Toisin sanoen suorituskyvyn rajat ovat paljon joustavampia kuin olemme tottuneet ajattelemaan.