1900 sivua päivässä: Jari Aarnion asianajajan on pakko lukea ahkerasti

Esitutkintamateriaalin laajuus pakottaa käyttämään pikalukutekniikoita, asiantuntija uskoo.

huumepoliisi
Teksti
Elina Järvinen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Onko mahdollista lukea 10 päivässä 19 000 sivua tekstiä, kehitysneuropsykologi Heikki Lyytinen? Huumepoliisi Jari Aarnion asianajaja joutuu niin tekemään. Esitutkintamateriaali on näin laaja, ja loppulausunto on jätettävä 10 päivässä.

”Ei se ole mahdollista sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta huippuunsa harjaantunut henkilö, joka on perillä siitä, mitä sieltä voi löytyä, pystyy skimmaamalla aika paljon tavoittamaan asioita. Jos materiaali on konsistenttia, juonessa voi pysyä mukana niin, että tunnistaa muutaman avainasian per sivu. Mutta jos ei ole ennakkotietoa, pelkään, että kriittisiä yksityiskohtia voi jäädä huomaamatta.”

 Mitä neuvoja antaisit luku-urakan suorittajalle?

”Lukutekniikkaa voisi harjoitella muutaman viikon teho-ohjelmalla, mutta tässähän ei ole siihen aikaa. Ei se tunnu helpolta tehtävältä. Suurten aineistojen skimmaamisessa on vähän eri lähtökohta kuin tällaisessa, jossa potentiaalisesti suhteellisen pienet asiat saattavat saada suuren merkityksen.”