Mäkelä. Pääsikö kaksoisstandardi? © Vesa Lehtimäki

Tautinen kaksoisstandardi

polkom 03.08.2018 06:00
matti simula
avatar - 'matti simula

Hellekesä on luonut kasvupohjaa mitä liettävimmille taudeille.

Mutta on vaivoja ollut ennenkin. Esimerkiksi kaksoisstandardioosi eli suvakinpurema.

 

Kaksoisstandardioosi on sairaus, jonka persut ovat diagnosoineet suomalaiseksi kansantaudiksi.

Uskonrauhan rikkomisesta ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan vuonna 2012 tuomittu Jussi Halla-aho kiisti syyllistyneensä rikokseen. Sen sijaan hän korosti vastustaneensa ”julkisen sanan ja syyttäjäviranomaisten harrastamaa kaksoisstandardia”.

 

Persujen taudinmäärittelyssä kaksoisstandardioosi tarkoittaa sitä, että suvakit eli punavihreät ja muut löllöliberaalit sallivat itselleen samoja tekoja, joista tuomitsevat isänmaan parasta ajattelevia persuja.

Avainsanat
Sisältö