Niinistö. Doing the Pentagon Stomp. © Vesa Lehtimäki

Tahdissa, mars!

polkom 18.05.2018 06:00
pekka ervasti
avatar - 'pekka ervasti

Turhaan puolustusvaliokunnan sarkatakkiosasto taas hyperventiloi. Yhdysvaltojen, Ruotsin ja Suomen tuore aiesopimus ei muuta mitään ulko- ja turvallisuuspolitiikassa.

Puolustusministeriön mukaan kyseessä on oikeastaan ihan nollasopimus, koska maat ovat harrastaneet yhteistyötä jo vuosikausia. Ei uusi paperi tuo mitään merkittävää uutta. Ei ne koskaan tuo.

 

Korostaakseen uuden sopimuksen vähäistä merkitystä Suomen sotaministeri Jussi Niinistö (smurf) marssi yhdessä ruotsalaisen kollegansa Peter Hultqvistin kanssa viime viikolla Washingtoniin, jossa järjestettiin komea sotilasseremonia kaikilla mausteilla. Liput liehuivat, torvet soivat ja rummut pärisivät. Amerikkalaisyleisön mielestä Niinistöllä oli hyvä ryhti.

Sisältö