Putin improvisoi ja taktikoi Syyriassa

Venäjä ja Turkki ovat uhittelusta huolimatta onnistuneet pitämään politiikan ja talouden erillään, kirjoittaa Anna-Lena Laurén.

Profiilikuva
Syyria
Teksti
Anna-Lena Laurén
Suomen Kuvalehti
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Vladimir Putin ja Recep Tayyip Erdogan ovat kuin kaksi marjaa. Molemmat hallitsevat vanhaa imperiumia, jonka vaikutusvaltaa maailmassa he määrätietoisesti pyrkivät laajentamaan.

Molemmat nojaavat perinteisiin arvoihin kuten perheeseen, uskontoon ja armeijaan. Molemmat pitävät länttä kaksinaismoraalisena ja petollisena, omia intressejään ajavana naapurina, joka teeskentelee välittävänsä demokratiasta.

Yhteisymmärrys näkyy monella tasolla. Venäjä rakentaa Turkin ensimmäistä ydinvoimalaa, ja Erdogan kutsuttiin taannoin Moskovaan uuden moskeijan avajaisiin.

Samalla Venäjä ja Turkki ovat napit vastakkain Syyriassa. Venäjälle Syyria on arabimaailman vanhin kumppani, Turkille perivihollinen. Putinille Bašar al-Assad on mies johon voi luottaa, Erdoganille pirun ruumiillistuma.

Syyriassa kaikki kuviot menevät uusiksi, koska Syyria itse on niin täynnä epäpyhiä alliansseja. Venäjän odottamaton nousu uudeksi tekijäksi Syyrian sodassa on ollut mahdollista, ei Venäjän omasta ansiosta, vaan siksi, että länsi ei neljän vuoden aikana ole käytännössä saanut alueella mitään aikaiseksi. Obama on alusta asti halunnut kokonaan pois Lähi-idästä. EU:n niin sanottu yhtenäinen ulkopolitiiikka ei käytännössä ole kovin yhtenäinen.