Yhdyssanavirheet eivät paljasta sivistymättömyyttä – tämän kuitenkin

Pintapuolinen virheettömyys ei pelasta tekstiä, kirjoittaa Lari Kotilainen.

Profiilikuva
oikeinkirjoitus
Teksti
Jyrki Jantunen
Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden tuottaja.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Entiseen aikaan lehdissä oli oikolukijat. Venäläinen emigranttikirjailija Sergei Dovlatov kirjoittaa äidistään, joka oli oikolukija paitsi ammatiltaan myös sisimmältään. Äiti luokitteli ihmisetkin oikeinkirjoitusvirheiden mukaan: ”Hän saattoi kuvailla ihmistä esimerkiksi näin: Tiedätkö, hän on niitä, jotka kirjoittavat ’ylipäänsä’ erikseen. Se oli äärimmäisen moraalisen rappion merkki.” (Dovlatov: Meikäläiset, suom. Pauli Tapio.)

Oikolukijoiden ammattikunnan kadottua meidän on ollut pakko harjoitella kirjoittamaan itse. Sääntöjen merkitys ei ole tästä pienentynyt. Jatkuvasti ilmenee uusia syitä yhdyssanojen opetteluun.

Esimerkiksi Karjalaisen päätoimittaja kirjoitti jokin aika sitten kolumnissaan vitsikkäästi yhdyssanavirheiden hänessä aiheuttamasta raivosta. Virheistä tehtävä tulkinta on samaa tasoa kuin Dovlatovin kirjallisella äidillä: kolumnin otsikko kuului Yhdys sana virheet tuhoavat sivistyksemme.

 

Itse olen yleensä teroittanut opiskelijoille virheettömän kielen merkitystä virallisissa tilanteissa. Työhakemusta kirjoittaessa ei kannata antaa muille etumatkaa huonolla kielellä. Olen ehkä lähtenyt liikkeelle väärästä päästä, sillä virheistä sanotaan olevan some-maailmassa vakavampiakin seurauksia.