Suomi tarvitsee matkustusta

MAINOS: Finnairin sinivalkoiset siivet ovat vieneet ihmisiä maailmalle ja tuoneet illaksi kotiin jo vuosikymmenten ajan. Lentäminen on liikuttanut kansainvälistä kauppaa ja diplomatiaa sekä tutustuttanut suomalaisia eri maihin ja kulttuureihin. Matkailu Suomeen on puolestaan luonut työpaikkoja myös alueille, joissa työllistyminen muuten on vaikeaa. Korona suisti matkailualan ahdinkoon, joka vaikuttaa laajasti suomalaiseen yhteiskuntaan.

Mainos Vastuullisuus 2020 14.10.2020 14:57
GSD NORDIC

Suomessa matkailuteollisuuden arvo on 16 miljardia euroa, eli matkailu on alana suurempi kuin esimerkiksi metsäteollisuus. Matkailun osuus BKT:sta on 2,6 prosenttia.

”Koronakriisin aikana olemme tehneet kaikkemme, että suomalaisen yhteiskunnan pyörät pysyisivät pyörimässä. Suomalainen matkailuala työllistää noin 29 000 yritystä ja 142 000 suomalaista. Puhumme valtavasta joukosta ihmisiä ja perheitä. Epäsuorat kerrannaisvaikutukset ovat moninkertaiset ja vaikuttavat koko Suomeen”, toteaa Finnairin vastuullisuusjohtaja Anne Larilahti​.

Kukaan ei tiedä kuinka kauan koronatilanne jatkuu. Vaikutukset ja elpyminen kestävät varmasti vuosia. Eri maiden tulisi kuitenkin löytää tasapaino turvallisen matkustamisen ja rajoitusten välillä. ”Meille on tärkeintä asiakkaidemme ja työntekijöidemme turvallisuus. Kannamme myös huolta koronan vaikutuksista suomalaiseen yhteiskuntaan ja talouteen. Suomi tarvitsee matkustusta.”

”Meille on tärkeintä asiakkaidemme ja työntekijöidemme turvallisuus. Kannamme myös huolta koronan vaikutuksista suomalaiseen yhteiskuntaan ja talouteen”​, Anne Larilahti, Finnairin vastuullisuusjohtaja.

Anne Larilahti, ​vastuullisuusjohtaja, Finnair

Hiilineutraali Finnair viimeistään 2045

Ilmastonmuutos ei pandemiasta huolimatta ole kadonnut, vaan etenee taustalla tasaisesti. Koronakriisi on laittanut yritykset tutkimaan strategiaansa ja sen soveltuvuutta uuteen tilanteeseen. ”Finnairin maaliskuussa 2020 julkaisema vastuullisuusstrategia ei ole muuttunut. Tavoitteenamme on puolittaa nettopäästöt vuoden 2025 loppuun mennessä vuoden 2019 tasosta ja olla hiilineutraali viimeistään 2045”, painottaa Larilahti.

Tavoitteet ovat erittäin kunnianhimoisia ja toimialan yleisiin tavoitteisiin nähden vahvasti etukenossa. ”Kilpailu on hyvä kirittäjä ja pakottaa kehittymään. Uskomme edelläkävijyyden vastuullisuudessa luovan meille selvää kilpailuetua. Lisäksi oma vaikutus voi olla omia päästövähennyksiä suurempi, jos pystyy inspiroimaan myös muita samalle tielle”, Larilahti pohtii.

Kotimaisin siivin kotimaisiin kohteisiin

Suomen menestystä ja kestäviä matkailutekoja rakentavat vahvasti myös yksilöt. ”Käyttämällä kotimaisia palveluntuottajia tukee myös suomalaisia yrityksiä. Esimerkiksi Aurinkomatkat lentää Finnairin koneilla nyt myös kotimaisiin kohteisiin”, kertoo Larilahti.

Yksilöiden merkitys korostuu kriisistä selviämisessä. Jokaisella suomalaisella on omalta osaltaan vastuu noudattaa turvallisuusohjeita. Näin varmistamme, että kestävä matkailu voi kehittyä ja nousta taas jaloilleen. ”Tulee vielä aika, jolloin uskallamme jälleen elää ja nähdä maailmaa myös oman maan rajojen ulkopuolella.”

 

https://www.finnair.com/fi-fi