Voiko juutalaisten ja muslimien kiistoille nauraa?

islam
Teksti
Kimmo Laakso
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Brittikomedia Infidel (suom. Vääräuskoinen) kääntää tulenaran aiheen komedian kielelle.

Mahmud on tuiki tavallinen Lontoossa taksia ajava muslimi. Hän löytää paikallisen Kelan toimistosta adoptiopaperit. Paljastuu että mies on kuin onkin juutalainen.

Vastaavanlainen henkilöllisyyden täyskäännös seuraa, kun elokuvan ääri-islamistin parran takaa paljastuu 1980-luvun uusromanttinen poppari Gary Page. Ja kuinka ollakaan, Mahmud on intohimoinen Gary Page -fani.

Idea tarinaan syntyi Pohjois-Lontoon Käpylässä, Hampsteadissa asuvan juutalaissyntyisen David Baddielin kynästä. Elokuva on matalan budjetin indie-elokuva, joten sen aiheuttama maailmanlaajuinen kiinnostus on yllättävää. Levitysoikeudet on myyty 62 maahan.

Tapasin Baddielin Lontoon ensi-illassa selvittääkseni, mistä hän sai idean kiisteltyyn elokuvaansa. Vainko sohiakseen ihmisten ennakkoluuloja ja osoittaakseen omahyväisesti oman ennakkoluulottomuutensa?

Turpiin uskonnon takia

Baddiel mainitsee esikuvakseen 1980-luvun amerikkalaiset ns. body swap -komediat,  joissa henkilöt vaihtavat identiteettiä kuin t-paitaa.

“Sain nuorempana turpaani koska minua luultiin pakistanilaiseksi”, Baddiel kertoo kotinsa kulmilla sijaitsevan indie-elokuvateatterin aulassa.

Toisen kerran turpiin tuli, koska Baddielia luultiin juutalaiseksi.

Joten on selvää, että elokuvalla on selvä linkki Baddielin henkilöhistoriaan. Hän muistuttaa kulttuurisen ja kansallisen identiteetin epämääräisyydestä. Baddiel syntyi Yhdysvalloissa 1960-luvulla eikä ole koskaan käynyt Intiassa saatikka Pakistanissa.

“Mietin olisinko selvinnyt ensimmäisestä turpakeikasta sanomalla, että olen juutalainen”, hän pohtii naurahtaen.

Baddiel kiinnostui kirjallisuudesta ja suoritti tutkinnon hyvin arvosanoin Cambridgessä. Kun väitöskirjaan annettiin stipendi, Baddiel päätti keskittyä uraan stand up -koomikkona.

“Hauska, hyväntuulinen ja fatwa-vapaa”

Baddiel on tietoinen elokuvansa tulenarkuudesta.

Israelilaiset elokuvayhtiöt ovat kieltäytyneet ottamasta elokuvaa kansalliseen levitykseen. Britanniassa kohua herättänyt, heinäkuussa Suomessakin ensi-iltaan tuleva uskonnollinen komedia Four Lions kuitenkin nähdään Israelissa.

Baddiel korostaa, että Infidel suhtautuu uskontoon kunnioittavasti. Sen on tarkoitus kritisoida uskonnollisia stereotyyppejä, ei uskontoa sinänsä. Kun hän kehitteli slogania, yksi oli “Hauska, hyväntuulinen ja fatwa-vapaa”.

Infidelin muslimituottaja Uzma Hasan vertaa israelilaisten närkästystä elokuvaa kohtaan arabimaiden innostuneeseen vastaanottoon. Eräs elokuvalevittäjä Dubaista esimerkiksi kertoi toivovansa, että filmi toisi mukanaan lisää suvaitsevaisuutta ja kunnioitusta Lähi-itään. Monet ovat kuitenkin tehneet hyllytyspäätöksen hatarin perustein.

“Kieltäydyttyään näyttämästä elokuvaa erään elokuvateatterin edustaja kysyi hetkeä myöhemmin minulta, mikä on fatwa”, toteaa Baddiel sarkastisesti.

Muslimiyleisölle järjestetyissä koenäytöksissä vastaanotto on yleensä ollut positiivista.

Vihaa, vihaa – ja vihaa

“Onko yleisössä yhtään juutalaista tai muslimia?” kuuluu Baddielin kysymys ensi-illassa. Muutama käsi nousee.

Vieressäni istuva juutalainen pariskunta kertoo leffan jälkeen pitäneensä elokuvan huumorista. Erityisesti kohtauksesta, jossa Sinkkuelämää 2:sta tuttu pääosan esittäjä Omid Djalili saapuu maistraattiin todetakseen, että hänen oikea nimensä onkin Solly Shimshillewitz.

David Baddielin elokuva

Totuuden paljastuminen pakottaa päähenkilön tajuamaan, että vihatessaan juutalaisia hän vihaa myös itseään – hänen on loogisesti mahdotonta enää ylläpitää antisemitismiään. Niinpä hän etsii apua juutalaiselta, joka järjestää ex-muslimille pikakurssin juutalaisessa kulttuurissa. Ex-muslimi saa luettavakseen Philip Rothia, kertoo esinahkavitsin bar mitsvassa ja löytää sairaalasta kuolevan biologisen isänsä.

Seuraa kuitenkin identiteettikriisi, koska Mahmud haluaa kätkeä juutalaisuutensa. Osoittaakseen olevansa kunnon muslimi hän osallistuu juutalaisvastaiseen mielenosoitukseen ja polttaa päähänsä vahingossa unohtuneen kipan.

Kimmo Laakso, Lontoo