Tuntematon tähtikuvaaja

Katuvalokuvauksen mystisen taiturin Vivian Maierin töitä nähdään taas Helsingissä.

Valokuva 12.02.2021 06:00
Minna Kontkanen
Vivian Maier kuvasi kotikaupunkiensa katujen elämää. Tämä otos on New Yorkista vuodelta 1953.
Vivian Maier kuvasi kotikaupunkiensa katujen elämää. Tämä otos on New Yorkista vuodelta 1953. © Vivian Maier

Amerikkalainen Vivian Maier (1926–2009) kuvasi jatkuvasti. Hän taltioi itseään ja kotikaupunkiensa New Yorkin ja Chicagon katuelämää. Maier jätti jälkeensä ainakin satatuhatta filmiruutua. Hän ei näyttänyt töitään juuri kenellekään.

Maier ansaitsi elantonsa lastenhoitajana. Kuvansa hän kehitti kylpyhuoneeseensa perustamassaan pimiössä.

Maierin motiivit jäävät hämärän peittoon: aikalaisten mukaan hän varjeli yksityisyyttään tarkoin.

 

Suomen valokuvataiteen museo esitteli Vivian Maierin töitä tammikuussa 2020 avatussa Omakuva ja sen varjo -näyttelyssä. Vaikka korona sulki ovet vain kahden kuukauden jälkeen, 26 000 kävijää keränneestä näyttelystä tuli museon kaikkien aikojen suosituin.

Helmikuun puolivälissä 2021 Maier palaa Helsinkiin. Valokuvataiteen museon näyttelytila K1:n seinillä Kämp Galleriassa on esillä uusi valikoima hänen töitään, tällä kertaa erityisesti katuvalokuvia.

 

Maierin työt löydettiin vasta hänen kuolemansa jälkeen, kirjaimellisesti. John Maloof keräsi Chicagossa vuonna 2007 materiaalia Portage Parkin asuinalueen historiaa käsittelevään kirjaansa.

Kuvitusta varten hän osti huutokaupasta arkullisen vanhoja valokuvanegatiiveja 380 dollarilla. Tutkiessaan ostoksiaan Maloof kiinnitti huomiota Vivian Maierin kuviin. Hän ymmärsi löytäneensä tuntemattoman aarteen ja hankki lisää tämän töitä – yhteensä satatuhatta valokuvaa.

Vuonna 2009 Maloof latasi Maier-kuvia valokuvapalvelu Flickriin, ja moni muukin innostui niistä. Maierin tarinan Maloof ja Charlie Siskel kertoivat dokumentissa Vivian Maierin salaisuus (2013), joka sai Oscar-ehdokkuuden.

 

K1:n näyttelyssä kuvien keskellä ovat Chicagon ja New Yorkin kiireiset ihmiset.

Lapset juoksentelevat ulkoleikeissä, aikuiset kiitävät kannat kopsuen vapaa-ajan rientoihin.

Järjestyspoliisit taluttavat laitapuolen kulkijaa poliisiautoon. Audrey Hepburn ja Kirk Douglas poseeraavat elokuvateatterin edustalla.

Kuvista välittyy utelias, mutta lempeä asenne. Se tuo mieleen katuvalokuvauksen isäksi luonnehditun Henri Cartier-Bressonin työt. Ranskalainen aloitti kuvaajana 1930-luvulla. Puoliksi ranskalainen Maier vaikuttaa olleen hyvin tietoinen Cartier-Bressonin tyylistä.

 

John Maloof omistaa löytämänsä Maierin kuvavedokset, filmit ja negatiivit. Näyttelyiden, vedosmyynnin ja dokumenttielokuvan tuotot nousevat miljooniin euroihin.

Maierilla oli kuollessaan tilillä muutama tuhat dollaria.

Vivian Maier, K1 Kämp Galleria (Mikonkatu 1, Helsinki) 15.2. –18.4.

 

Oikaisu:

Juttua muutettu 12.2.2021 klo 11.32. Korjattu virheet: Maier esitteli töitään joillekin harvoille ihmisille. Kämp Gallerian näyttely avautuu helmikuun 20201 puolivälissä, ei maaliskuussa 2021. Henri Cartier-Bressonia on luonnehdittu katuvalokuvauksen, ei valokuvajournalismin isäksi.

Valinnat
elokuva

No Time to Die -elokuvaa tarjottiin suoratoistopalveluille 600 miljoonan dollarin hintaan. Siihen eivät Netflix ja AppleTV+ taipuneet.

sarja

Elisa Viihde on noussut nopeasti Ylen jälkeen Suomen toiseksi merkittävimmäksi draaman tuottajaksi.

levytärpit

Makuuhuonesoulin lisäksi Aaron Frazerin Introducing...-debyytiltä löytyy laaja kirjo tyylejä, jopa hip hop -rytmejä.

levy

Foo Fightersin Medicine At Midnight -levyn musiikki on hyvin tehtyä, tehokasta ja tarttuvaa, mutta myös rockia rockin itsensä takia.

tietokirja

Miikka Tammisen tietokirja antaa historialliset juuret hirviöille, joista osa on yhä käytössä esimerkiksi populaarikulttuurin maailmassa.

Gourmet

Laskiaisen perinneruoka on oiva retkimuona, joka taipuu myös kasvispihviksi.

Sisältö