Virolaiskomedian päähenkilö on poliitikko: "Joku minun piti metsään laittaa"

elokuvat
Teksti
Kalle Kinnunen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Seenelkäik eli Sienessä oli Virossa hitti: kotimainen musta komedia pinteeseen joutuvasta kohupoliitikosta sai 73 000 katsojaa.

Ministerin sienestysreissu muuttuu absurdiksi painajaiseksi virolaiskomediassa, josta tuli maansa katsotuin kotimainen elokuva vuosiin.

Seenelkäik eli kansainvälisesti Mushrooming oli Virossa hitti: kotimainen musta komedia pinteeseen joutuvasta kohupoliitikosta sai 73 000 katsojaa. Kauas jälkeen jäi esimerkiksi maan lähihistoriaa käsittelevä Puhdistus, joka sai vain 18 000 katsojaa.

Aika hyvin elokuvalta, joka sijoittuu metsään osin siksi, että siellä oli halpaa kuvata. 300 000 euron budjetilla ei rakenneta suuria lavasteita.

“En ajatellut hintaa ryhtyessäni kirjoittamaan. Mutta tuottajani kanssa totesimme, että tämä elokuva on mahdollista toteuttaa, koska metsä on huokea kuvauspaikka”, kertoo Toomas Hussar, 50.

Käsikirjoittaja-ohjaaja Hussar pitää pokerinaaman. On vaikea sanoa, onko hän täysin tosissaan. Elokuvan huumorikin on rutikuivaa.

Se on sytyttänyt myös Viron ulkopuolella. Festivaalimenestys alkoi Euroopan kolmanneksi suurimmilta festivaaleilta Karlovy Varysta ja Pohjois-Amerikan tärkeimmiltä elokuvajuhlilta Torontosta.

Seenelkäik valittiin myös edustamaan Viroa Oscar-esivalintaan, mutta ehdokkuutta se ei saanut.

Vauhkoontunut eläin

Päähenkilö on Raivo E. Tammin näyttelemä poliitikko Aadu, joka taistelee julkisuuskuvansa kanssa.

“Miksikö päähenkilö on poliitikko? Koska joku minun piti metsään laittaa. Muuten ei olisi tarinaa. Ja aika tylsä tämä tarina olisi, jos se kertoisi tavallisesta sienestäjästä askareissaan”, Hussar sanoo.

Elokuvaa on kuitenkin luettu poliittisena satiirina. Päähenkilö on Raivo E. Tammin näyttelemä poliitikko Aadu, joka taistelee julkisuuskuvansa kanssa. Puoluetiimi käskee Aadun älyttömään television viihdeohjelmaan, jotta hän vaikuttaisi rennommalta. Esiintymisen hämmentämä Aadu saa kuulla olevansa epäiltynä lomamatkansa pistämisestä veronmaksajien piikkiin.

Aadu ja hänen vaimonsa lähtevät rentoutumaan sienimetsälle. He menevät yhä syvemmälle metsään, ikään kuin pakoon maailmaa – ja eksyvät.

“Aadun imago on vaarassa, ja metsässä hänen yhteiskunnallisella vallallaan ei ole mitään käyttöä”, Hussar kuvailee.

“Tavallinen ihminen soittaisi apua. Aadu ei voi tehdä sitä. Hänen on pakko pärjätä itse.”

Tapahtumaketju kiertyy surrealistiseksi. Aadu alkaa käyttäytyä kuin vauhko eläin.

“Poliitikkokin on ihminen, mutta eläimiä ihmiset pohjimmiltaan ovat.”

Aadun sukunimi on Kägu, käki.

Satiiri vallasta

Hussar sanoo, ettei elokuvalla ole välttämättä sidoksia juuri Viron poliittiseen todellisuuteen. Ennen kaikkea se on yleismaailmallinen kertomus vallan miehen umpikujasta.

“Jos olisin halunnut sanoa jotain nimenomaan ajankohtaisesta politiikasta, en olisi sijoittanut tapahtumia metsään. Metsässä ihminen paljastaa suhteensa luontoon, ei puoluekantaansa. Enemmän osoitan sormea uusrikkaisiin. Metsässä korostuu heidän vieraantumisensa todellisuudesta.”

Aadun, hänen vaimonsa Viivin (Elina Reinold) ja korpeen mukaan tuppautuvan sekavan rock-muusikon Zäkin (Juhan Ulfsak, joka näyttelee keskeisen osan myös Pirjo Honkasalon uudessa elokuvassa Betoniyö) harharetki on itseaiheutettu. Zäk kutsuu Aadua poliittiseksi broileriksi.

Kyse on selvästi tyypeistä, jotka ovat hukanneet kosketuksensa arkeen. Zäk ja Viivi keskustelevat siitä, mitä on olla “oma itsensä”.

“Mieti ihmistä, joka on unohtanut sen”, Hussar sanoo.

Elokuva tuli ensi-iltaan syyskuussa. Samoihin aikoihin Virossa tuli ilmi puolueiden rahoitusskandaali.

“Avainhenkilö, eräs pulaan joutunut ministeri, esiintyi Viron televisiossa viihdeohjelmassa aivan samanlaisessa valkoisessa neuleessa kuin elokuvan Aadu.”

Se oli outo sattuma. Todellisuus ikään kuin matki elokuvaa.

Suomessa ei poliittista satiiria tai sen kaltaista komediaa ole pitkän teatterielokuvan muodossa nähty juuri koskaan. Hussarin elokuvaakaan ei tehty menestystä ajatellen, mutta ehkä juuri siksi se on terävä.

Pienimuotoisuudessaan ja psykologiselta painotukseltaan se tuo mieleen viime vuosien suomalaisista elokuvista Zaida Bergrothin ohjaaman Hyvän pojan, joka on myös kiinnostanut kansainvälisesti. Yksi iso ero on se, että Hyvä poika sai Suomessa noin 10 000 katsojaa. Jos Seenelkäikin katsojamäärä suhteutetaan Viron asukaslukuun, vastaisi luku yli 300 000 katsojaa meillä.

Silti kunnianhimoisen elokuvan tuotanto oli haaste. Ei menestystä etukäteen tiedetä.

“Ei Virossa tehdä tämän kokoisia kulttuurituotantoja muuten kuin julkisin varoin”, Hussar toteaa.

“Sitä vain täytyy toivoa, että tuesta päättävä henkilö näkee hankkeessa jotain.”

Kuin kauhuelokuvaa

Vainoharhaiseksi käyvän Aadun, hänen vaimonsa ja Zäkin taival muuttuu illan hämärtyessä kaikessa absurdiudessaan melkein kauhuelokuvamaiseksi.

Seenelkäik on Hussarin ensimmäinen pitkä elokuva.

Matematiikkaa ja teologiaa opiskellut Hussar aloitti teatteriuransa näyttelijänä. Sitten hän ryhtyi ohjaamaan teatteria ja viimeksi poliittista satiiria televisioon.

Esikoiselokuvansa menestyksestä myös Viron ulkopuolella Hussar on vilpittömän yllättynyt.

“Luxemburgin festivaaleilta tuli yleisön palkinto. Mannheimin festivaaleilta kriitikkojen palkinto. Marrakechissä Elina Reinhold palkittiin parhaasta naispääosasta”, hän listaa.

“Elokuva on kai tarpeeksi yleisinhimillinen, jotta kuka tahansa ymmärtää sen. Teemana on lopulta se, kuinka päähenkilön ratkaisuista katoaa vaikeassa paikassa kaikki järki.”

Yksi elokuvan erikoisuus on tapa, jolla se sekoittaa lajityyppejä. Komiikan ohella siinä on rajumpiakin tehokeinoja, joista ei puutu silmää iskevää itsetietoisuutta.

“Yhdessä genressä pysyminen olisi tylsää”, Hussar sanoo.

“Tarina ei noudata mitään sääntöjä. En ajatellut lajityyppien kaavoja. Kirjoitin Aadun matkan sellaisena kuin sen kuvittelin.”

Vainoharhaiseksi käyvän Aadun, hänen vaimonsa ja Zäkin taival muuttuu illan hämärtyessä kaikessa absurdiudessaan melkein kauhuelokuvamaiseksi. Ikään kuin elokuva sanoisi, että sienimetsässä on vaarallista.

Sienestääkö Hussar itse?

Nyt varautuneen ohjaajan ilme kirkastuu.

“Totta kai käyn sienessä!”

“Narva-maantien varrella on syksyllä pitkät rivit autoja. Sadat tuhannet virolaiset sienestävät. Pelkästään viime vuonna sienimetsiin eksyi kymmeniä virolaisia. Sienessä minä elokuvan ideankin sain.”

Ulkomaisilla festivaaleilla Seenelkäikin kuvaamaa sienestyskulttuuria on ihailtu ja ihmetelty.

“Eivät he tiedä, kuinka helppoa se on. Mutta ei monissa Euroopan maissa enää ole niin hyviä sienimetsiä kuin meillä Virossa. Minun on pitänyt selittää, että sienestäminen on tosiasiassa mukava ja helppo harrastus. Ei metsässä ole vaarallista, paitsi jos menee sinne pakoon todellisuutta.”

Seenelkäik esitetään Eurooppalaisen elokuvan viikoilla 23.4. klo 19.30 Eurooppasalissa, Malminkatu 16, Helsinki. Ilmainen sisäänpääsy.