Valituskuorosta tuli hitti ympäri maailmaa

Taiteilijapariskunta Kalleinen toimii marginaalissa, mutta heidän kuuluisinta teostaan on esitetty yli 40 kokoonpanossa eri puolilla maailma.

Valituskuoro Kiasmassa 2006
Helsingin Valituskuoro Kiasmassa maaliskuussa 2006. Kuva Martti Kainulainen / Lehtikuva


Tellervo Kalleinen
toimi aluksi musiikin ja esittävän taiteen piirissä, mutta ei halunnut teatterikouluun.

”Minulle taide on tekoja todellisessa maailmassa. Nykytaiteen kenttä on kaikkein avoimin areena työskennellä epäkonventionaalisesti.”

Oliver Kochta-Kalleinen sai taidekoulutuksen Hampurin taideakatemiassa. Suomeen hän tuli tekemään lopputyönsä Kuvataideakatemian tila-aikataiteen koulutusohjelmassa. Lopullisen potkun antoi opinto-ohjelmasta löytynyt kurssi nimeltä Introduction to post-modern cross-country skiing.

”Sitten tapasin Tellervon.”

Pariskunta asui välillä Hampurissa, harkitsi Berliiniä, mutta hylkäsi sen liian ”muodikkaana”. Helsingissä on hyvä ja epähierarkkinen toimintaympäristö taiteilijalle. Silti heidän töitään nähdään enemmän ulkomailla kuin täällä. He työskentelevät sekä yhdessä että erikseen, molemmat kuuluvat myös kokeelliseen YKON-ryhmään.

Kaikki valittavat

Teos, josta monet muistavat Kalleiset, on Valituskuoro.

Oliver sanoin haluavansa tehdä jotain valittamisesta – ja Tellervo syttyi heti.

”Ihmisillä on taipumus valittaa, olivatpa asiat miten hyvin tahansa.”

Suomen kielestä löytyi herkullinen sana, valituskuoro. Siitä teos sai muodon, ja nyt se on toteutettu jo seitsemän kertaa, ensin Birminghamissa, sitten Helsingissä, Hampurissa, Pietarissa, Kööpenhaminassa, Singaporessa ja Chicagossa.

Vapaaehtoiset saavat ilmoittautua mukaan, kertoa mistä haluavat valittaa ja osallistua valituksista koottavan yhteisen laulutekstin muokkaamiseen. Sitten teksti sävelletään ja esitetään yhdessä yleisölle.

”Ensi syksynä teemme viimeisen Tokiossa, sitten se on meidän osaltamme ohi.”

Kuorot elävät omaa elämäänsä. Kalleiset julkaisivat ohjeet nettisivuillaan, ja sen seurauksena on toteutunut yli 40 kuoroa eri puolilla maailmaa. Etelä-Koreassa järjestettiin syksyllä valituskuorofestivaali, ja sellainen on suunnitteilla myös Yhdysvaltoihin.

Mikrojen huippukokous

Tellervon ja Oliverin ensimmäinen yhteinen teos oli mikrovaltioiden huippukokous, Summit of Micronations, 2003.

He kuratoivat Muu ry:n Amorph!03-performanssibiennaalin Helsingissä ja halusivat siitä jotain muuta kuin perättäisiä esityksiä.

”Kutsuimme koolle niitä, jotka ovat perustaneet todellisen tai kuvitteellisen oman valtion.”

Tapahtuman voi tulkita jättiläisperformanssiksi, mutta se oli myös todellinen tapahtuma. Finlandia-talolla järjestetyssä virallista protokollaa myötäilevässä kokouksessa mikrovaltioiden edustajat oikeasti tapasivat toisiaan ensimmäistä kertaa.

Monet mikrovaltiot ovat aktivistiryhmien tai utopististen ajattelijoiden perustamia, osa taitelijoiden projekteja.

Mikrovaltio-projekti keräsi ihan uudenlaista yleisöä, eikä mediakaan tiennyt, missä päin lehteä asiasta pitäisi kirjoittaa. Siitä puhuttiin sekä politiikan osastolla että kaupunki- ja kulttuurisivuilla.

YKON-taiteilijaryhmä suunnittelee uutta huippukokousta vuodeksi 2013 Kroatiaan.

Työyhteisöt rassaavia

”Yksilön ja yhteisön suhde on teostemme punainen lanka. Ihmiset ovat yhteisöllisiä otuksia, samalla yhteiskunnassa on hyvin vahva yksilöllisyyden arvostus.”

Videoteoksessa Making of Utopia, 2006, he kiersivät Australiassa, jonne 1970-luvun hippiaikoina perustettiin satoja vaihtoehtoyhteisöjä.

”Halusimme tietää, mitä voimme oppia niistä utopiayhteisöistä, jotka ovat vielä pystyssä yli 30 vuoden jälkeen.”

Uusin teos I love my job käsittelee ongelmia työyhteisöissä. Se on toteutettu Göteborgin taidehallissa ja tehdään suomalaisena versiona Kiasmaan ensi vuonna.

Kalleiset olivat huomanneet, että Helsingin valituskuorossa raskaimmat valitukset liittyivät työasioihin.

”Jos näitä asioita ei pystytä ratkaisemaan työpaikoilla, ne alkavat todella kasvaa ihmisten mielissä.”

Kalleiset pyysivät ihmisiä kertomaan työpaikkakonflikteistaan ja siitä, minkälaisia fantasioita heillä on näistä asioista.

Neljän ihmisen kertomukset kuvattiin käyttäen ammattinäyttelijöitä. Teos on riemastuttava ja puhuu samalla vakavasta asiasta. Se sai paljon julkisutta Ruotsissa ja saa varmasti myös Suomessa.

”Töitämme voi katsoa taiteena, mutta ne voivat kiinnosta ihmisiä myös sosiologisesta tai psykologisesta näkökulmasta. Itse pidän siitä, että ne voivat inspiroida eri suunnilta katsottuina”, Tellervo Kalleinen sanoo.

Vakavaa naurua

Kalleiset tietävät toimivansa marginaalissa, niin kuin kaikki määrittelyjä kiertävä nykytaide. Näyttelykutsuja tulee, onneksi. Muuten jokaiseen hankkeeseen on hankittava rahoitus erikseen. Toisaalta vapautta on paljon.

”Kiinnostumme hirveästi jostain asiasta tai ilmiöstä ja alamme käsitellä sitä. Usein kutsumme ihmiset käsittelemään aihetta kanssamme. Asian merkityksen näkee siitä, haluavatko he olla mukana. Jos eivät halua, emme tee teosta. Valituskuorolla tuntui olevan merkitystä aika monelle.”

Teoksen on puhuteltava myös sitä yleisöä, joka tulee vain katsomaan. Siihen tarvitaan muoto ja persoonallinen jälki.
Kalleisilla se tarkoittaa myös huumoria.

”Sitä täytyy aina liittää vakavien aiheiden käsittelyyn”, Tellervo Kalleinen sanoo.

”Huumori ei tee teoksista vitsejä. Sitä ne eivät ole.”

Helsingin valituskuoron esitys videolla

Valituskuorojen esityksiä muualla maailmalla