Suomenruotsalaisen kansalliseepos

Jakob Höglundin Kalevala pyyhkii pölyt klassikosta.

teatteri
Teksti
Matti Komulainen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Ylimittainen, raskas, pitkäveteinen ja tylsä. Sitä on Kalevala monen mielestä, Jakob Höglund arvioi.

Hän on muokannut kansalliseepoksesta Åbo Svenska Teateriin monitaiteellisen tulkinnan.

Ohjaaja ja koreografi lupaa produktion romuttavan pölyttyneet mielikuvat. Onhan Kalevalassa hänen mielestään kaikkea rakkaudesta, kostosta ja pettämisestä yli-inhimillisiin elementteihin.

”Se on kuin aikuisten satu”, Höglund kiteyttää. ”Samalla Kalevala kuvaa osuvasti suomalaista melankolista mentaliteettia yleisellä tasolla monien klassikoiden tavoin. Lars ja Mats Huldénin ruotsinnos on yhtä aikaa moderni ja sointuva.”

Ohjaaja on yhdistänyt alkuteoksen runomittaisen kerronnan uusiin lauluihin. Välineitä ovat musiikkiteatteri, tanssi sekä animoidut esineet ja nukkehahmot.

”Ohjaajana luon aina visuaalista teatteria, jossa musiikki ja koreografia ovat tärkeitä elementtejä. Kalevalassa lähtökohtana on yhdistää musiikki- ja nukketeatteria jo alkuteoksen runomitankin vuoksi. Rytmi on kirjoitettu tekstiin ja halusin hyödyntää sitä.”

Nukketeatterin estetiikka on parhaimmillaan runollista. Nukettamisella voidaan hahmottaa niin juonisiirtymiä kuin erikoisia olomuodon muutoksia.

”Haluan välttää kuormittamasta esitystä tekstillä, joka saattaa käydä paikoin hyvin raskaaksi”, Jakob Höglund sanoo.

”Sen sijaan kuljetamme kerrontaa ja syvennämme hahmoja tuoreella materiaalilla. Käsikirjoituksessa vanha runomitta miksataan uusiin lauluihin.”

 

Tuotanto on toteutettu yhdessä oppilaitosten kanssa. Mukana on musiikkiteatterin ja nukketeatterin syventäviä opintoja suorittavia opiskelijoita.

”Olemme improvisoineet, tutkineet liikettä sekä leikkineet rytmillä, tekstillä ja musiikilla.”

”Tämän kollektiivisen prosessin keskellä olen tuntenut itseni Elias Lönnrotiksi. Hänhän myös kokosi materiaalia, josta sitten muokkasi yhtenäisen teoksen.”

 

Kalevala on rohkea aluevaltaus mieheltä, joka kasvoi täysin ruotsinkielisessä ympäristössä Pietarsaaressa. Höglund koki itsensä nuorena vieraantuneeksi. Kulttuuri oli henkireikä.

”Etenkin tanssista muodostui eräänlainen turvapaikka, joka tuntui hyvältä, ja jossa saatoin ilmaista itseäni. Kun sitten aloin tehdä teatteria, koin sen valtavan yhteisölliseksi. Samalla oivalsin, että kaikki ovat tavallaan ulkopuolisia.”

 

Suomenkielinen maailma pysyi Pietarsaaressa etäisenä. Höglundin koulusuomi jäi ”kamalaksi”, eikä sitä parantanut vuosien työskentely Tukholmassa hänen valmistuttuaan Helsingin Teatterikorkeakoulusta.

Kiinnitys Vaasan Kaupunginteatteriin kannusti paneutumaan suomeen ja suomenkieliseen kulttuuriin.

”Päätin ohjata suomeksi ja opetella kielen.”

Kalevalaan Höglund tutustui vasta aikuisiällä. Suomenruotsalaisena hän ei ollut koskaan tuntenut sitä omaksi kansalliseepoksekseen.

”Teatterikorkeassa kävimme koko opuksen läpi”, Höglund muistelee.

”Esitys venyi seitsentuntiseksi. Olin siinä Kullervo. Roolin kautta teoksen vahva draama avautui minulle kertakaikkisesti. Kalevala on samaa tasoa kuin Shakespeare tai antiikin draamat. Tiesin saman tien, että palaan teokseen vielä uudelleen.”

”Runous on aina kiehtonut minua. Pidän erityisesti Kalevalan muodosta. Samoin viehättää, kuinka valtavasti siinä on aineistoa ja yksityiskohtia – joka kerta löytyy jotain uutta.”