”Mä haluun viihdyttää!” Mutta Kikka sai kuulla vain ulkonäöstään ja joutui pilkan kohteeksi

Arvio: Kikka Fan Club pitää katsojan tiukasti otteessaan. Se kysyy, miten nainen julkisuudessa määritellään.
Essi Salonen
Teatteri 16.9.2017 15:43

Nainen, jolla on kaikki hartioiden alapuolella. Bimbo. Seksisymboli. Hutsu.

Tällaisia kommentteja laulaja Kikka, oikealta nimeltään Kirsi Hannele Sirén (o.s. Viilonen), sai kuulla pitkin uraansa. 1980- ja 1990-luvuilla suomalaiselle iskelmätaivaalle noussutta tamperelaista meikkikonsulenttia ei otettu koskaan vakavasti laulajana.

Kirsi Sirén 1964–2005.

Kirsi Sirén 1964–2005.  © Lehtikuva

Pahin este tuntui olevan ulkonäkö.

Kikka oli shortseihin, toppiin ja glitteriin pukeutunut blondi, joka leikitteli avoimesti seksuaalisuudella.

Hittejä olivat Sukkula Venukseen, Mä haluun viihdyttää ja Tartu tiukasti hanuriin. Sanoituksia hänelle tekivät muun muassa Juha Vainio ja Ilkka Vainio.

Kikan levyt myivät erittäin hyvin, mutta hänen kohdallaan ei puhuttu musiikista. Puhuttiin ulkonäöstä. Kikasta tuli roolinsa vanki.

Helsinkiläisen Teatteri Jurkan näytelmä Kikka Fan Club kertoo lyhyen elämän eläneestä herkästä ja vilpittömästä laulajasta. Laulajasta, joka olisi kaivannut opetusta, joka haaveili esiintymisestä Suomen euroviisuedustajana ja halusi viihdyttää.

Kikka kuoli 41-vuotiaana.

 

Näytelmä kertoo myös siitä, miten nainen julkisuudessa määritellään: ei toimijana vaan kohteena.

Monologinäytelmän on kirjoittanut Laura Gustafsson ja ohjannut Sini Pesonen.

Musiikillisen kaksituntisen tähtenä loistaa Pia Andersson. Hän ottaa estradin suvereenisti haltuun tunnistettavana Kikkana laulaen ja tanssien. Kikan herkkyyden ja haavoittuvuuden hän tuo hienosti esiin.

Näytelmän kohtaukset, joissa seurataan Kikan kohtelua julkisuudessa, saavat katsojan haukkomaan henkeä.

Pikkuruisen näyttämön nurkassa, katonrajaan kiinnitetyssä matkatelevisiossa pyörii tv-ohjelma Sabatti vuodelta 1990. Siinä toimittaja Tapani Ripatti kutsuu Kikkaa naiseksi, jolla ”kaikki on hartioiden alapuolella”.

TV on äänettömällä. Ohjelmassa lausutut repliikit tulevat Pia Anderssonin suusta, joka esittää keskusteluohjelmaa käsinukeilla. Ratkaisu on tehokas.

Irwiniä ja Pasi Kaunistoa haastatellaan ohjelmassa musiikista, Kikalta kysytään ulkonäöstä. Kikan tyrmistyneet ilmeet ovat paljon puhuvat. 

Artisti yrittää puolustautua näytelmässä kertomalla, että onhan hänellä takanaan sentään laulukoulutusta.

Kenen maku on oikea, kenen väärä?

Kikka Fan Club saa pohtimaan, oliko Kikan leikittelevä, provosoiva, ripauksen dragiakin sisältänyt tyyli aikanaan liikaa. Vai onko sellainen naiselta taholta liikaa yhä?

Esityksessä viitatataan myös sosiologi Pierre Bourdieun makujen yhteiskunnalliseen hierarkiaan ja vallankäyttöön. Kenen maku on oikea, kenen väärä?

Tiukasti otteessaan pitävä Kikka Fan Club hieman notkahtaa ennen väliaikaa, kun musiikillinen kimara venähtää, eikä tuo tarinaan uutta. Lukuisat nauhalta tulevat ääniroolit toimivat esityksessä mainiosti.

Kikka Fan Club on myös kutkuttava visuaalinen aikamatka 1980- ja 1990-lukujen muotiin.

 

Kikka Fan Club, Teatteri Jurkka (Vironkatu 7, Helsinki). Yleisökeskusteluja esitysten jälkeen 21. syyskuuta ja 5. lokakuuta. Ensi-ilta oli 9. syyskuut.