Melkein kuin Kjell Westö

Rikinkeltainen taivas toimii, kun alkuhämmennyksestä on selvitty.

teatteri 20.12.2019 06:00
Markus Ånäs

Vaikka Kjell Westön kirjat eivät lähtökohtaisesti ole kovin näyttämöllisiä, niistä on tehty useita dramatisoituja tulkintoja.

Kansallisteatterin Rikinkeltaisessa taivaassa on jouduttu käyttämään mielikuvitusta siinä, miten lähinnä päähenkilönsä edestakaisin vellovista muistoista koostuva romaani on saatu sovitettua näytelmäksi. Lopputulos on monella lailla onnistunut.

Näytelmä on uskollinen kirjalle ja Kjell Westön yhä uudestaan samoihin aiheisiin palaavalle kerronnalle. Kirjailijan toisinaan uuvuttava tapa pureutua pienimpiinkin yksityiskohtiin on saatu mukaan kokonaan näytelmää varten rakennetulla uudella kerronnalla. Lava on jaettu kahtia ja osa muistoista siirretty sisäiseen, vain taustalla tapahtuvaan näytelmään.

 

Päähenkilö on kirjailija K, josta Kansallisteatterin Rikinkeltainen taivas ottaa kaiken irti. Westön omalla historialla ja Leijat Helsingin yllä -kirjan äkkimenestyksellä leikittelevä näytelmä pureutuu perusteellisesti vanhenevan ja rakkaushuolissaan loputtomasti kipuilevan K:n tuntoihin.

Lavalle tuodaan yhtaikaa monta eri aika- ja todellisuustasoa. Vanhempi kirjailija seuraa nuoremman K:n edesottamuksia ja käy jopa vuoropuhelua tämän kanssa.

Lopulta mukaan tulee kolmaskin taso, kun K ryhtyy dialogiin myös henkilöhahmojensa ja heitä esittävien näyttelijöiden kanssa nykyajassa.

Vaikka K ei tietenkään ole Westö, ajatukset siirtyvät väistämättä siihen suuntaan, että Westöhän se siinä.

 

Sekavaa? Osittain. Kirjaa lukemattomalta vieruskatsojalta meni tovi ennen kuin rakenne hahmottui, etenkin kun Johannes Purovaara tekee useita eri pikkurooleja ensimmäisissä kohtauksissa. Muutaman näyttelijän lisääminen olisi voinut tehdä hyvää.

Toisaalta on ihailtava omailmeisen dramatisoinnin laatua.

Moniaalle kurkottavan kirjan ytimen esiin kaivanut dramaturgi Michael Baran ja ohjaaja Juhana von Bagh ovat onnistuneet rakentamaan jännitettä tarinaan, joka ei pintatasolla kerro juuri muusta kuin kaveripiiristä ja sen vanhenemisesta.

 

Näyttelijätyö on laadukasta. Timo Tuominen tekee vanhempana K:na jälleen hienon pääroolin, jossa on selviä yhteyksiä Tuomisen erinomaiseen Kansallisteatterin Arktisen hysterian Harri Björkharryyn.

Kerrassaan mainio, oivaltava näytelmä, johon on syystäkin vaikea saada lippuja.

Valinnat
muistelmat

Rocktähti-kirjailijan elämäkerran ensimmäinen osa etenee poikavuosien tunnelmista läpimurtoon.

tietokirja

Saksan johtavien ajattelijoiden elämä oli kaukana normaalista.

romaani

Anna-Leena Härkösen henkilöillä riittää paheksuttavaa.

dekkarit

Patrik Berghäll yhdistää historiaa ja fiktiota.

Gourmet

Pohjoiskalotin raaka-aineet hurmaavat yhä useammassa helsinkiläisravintolassa. Lapissa ravintoloiden taso nousee.

Kirjat

Vaikka kirjan aihe olisi mikä, Antti Heikkinen kirjoittaa aina omasta elämästään.

Sisältö