Tarmo Koiviston tervehdys Mämmilän lukijoille

Mämmilä
Teksti
Jyrki Jantunen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Mämmilä

Albumien mukaan laskettuna Mämmilän 12. tuotantokausi on nyt ohi. On aika kiittää niitä lukijoita, jotka ovat jaksaneet seurata kuluneet puolitoista vuotta Mämmilän koukeroita. Se ei varmaan aina ole ollut ihan helppoa.

Teksti
Tarmo Koivisto

Suuret kiitokset myös Hannu Virtaselle, jonka kanssa näitä kiemuroita aloimme suunnitella viitisen vuotta sitten.

Samoin kiitokset pojalleni Topille, joka on tehnyt jokaisen sivun perusvärityksen.

Suomen Kuvalehti otti julkaistakseen sarjan, jolla oli vanha maineensa, mutta josta ei etukäteen voinut ihan tietää, mitä tuleman pitää. Kiitos siitä – ja julkaisupalkkioista, jotka kirjastoapurahojen kanssa tekivät tämän urakan taloudellisesti mahdolliseksi.

Mämmilä elää elämäänsa, vaikka sitä en sitä olisi kirjaamassa.
Nyt siihen tulee vähintään tauko. Pitää katsoa, löytyisikö vielä voimia, kirjattavaa – ja lukijoita.

Albumi vielä puuttuu, mutta elo-syyskuussa senkin pitäisi ilmestyä Otavalta nimellä Kiinalainen juttu, Sarjakuvia Suomesta.

Ai niin, jos joku on kaivannut Almaa ja Lauria, Ylä-Mämmilän viljelijäpariskuntaa, niin ohessa tuoreet terveiset. Ovat näköjään Mukun matkassa Afrikassa…

Mämmilät matkaavat Afrikkaan osana ulkoministeriön vuoden 2008 maaseudun kehitys -kampanjaa. Matkalla Mukku, Alma ja Lauri piipahtavat ministeriön osastolla Helsingissä Maailma kylässä -festivaalilla 24.-25.5. sekä Lahdessa Farmari-messuilla 31.7.-3.8.

Tästä voit lähettää palautetta Mämmilästä ja terveisiä Tarmo Koivistolle

Mämmilä alkoi SK:ssa 46/2006. Viimeinen sarja ilmestyi SK:ssa 16/2008.