Taiteilija huutokauppaa valokuvaa kaljabaarissa – Mitä tarjotaan? ”Sillä ei saa ostettua edes kehyksiä”

Jari Arffman ei suostu luopumaan kinokamerasta ja mustavalkoisista vedoksista.

taidemarkkinat
Teksti
Petri Pöntinen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Autiolla hiekkarannalla seisoo palmu. Sen pitkät, ohuet lehdet harottavat kuin jättimäiset linnunsiivet.

Yön valo on mustan, harmaan ja valkoisen värin leikkiä.

”Siinä on aivan helvetisti sävyjä.”

Valokuvataiteilija Jari Arffman tutkii mustavalkoista valokuvaansa. Teos on ikuistettu Las Palmasissa, Kanariansaarilla. Vedoksen ympärillä on suuret, renessanssityyliset kehykset.

Nyt ei seistä galleriassa, vaan kaljakuppilassa.

Musta-Pekka, Koikkarissa jo vuodesta 1975, lukee ikkunassa. Hanasta lasketaan Sandelsia, tarjouksessa myydään salmiakkikossua. 4 senttiä, 4 euroa.

Arffman asuu Tampereen Koivistonkylässä. Samoin artisti Kiti Neuvonen, alueen Kulttuuriyhdistyksen puheenjohtaja.

”Katsoja voi luoda oman tarinan ennen ja jälkeen kuvan”, hän sanoo palmuteoksen edessä. ”Se tuo runollisuutta ja tekstillisyyttä Jarin teoksiin.”

Oikeastaan täällä pitäisi soida musiikki. Tapani Rinne on säveltänyt äänimaiseman Utopia-teossarjalle, johon myös kuva palmusta kuuluu.

”Musiikki suggeroi näkemistä voimakkaasti”, Arffman sanoo.

 

”Ooo Las Palmas, ooo Las Palmas, sun helmaasi aina jään!”

Baaritiskin vieressä Janne Laurila laulaa ja säestää kitaralla Irwinin renkutusta. Manuel Iallonard tallentaa esityksen lyhytelokuvan levitystä varten.

That’s great!” Iallonard kehuu. Kipaleen luulisi suggeroivan Kanarialla lomailevia, lähiöbaarissa viihtyviä suomalaisia. Heille Arffman on tuonut huutokaupattavaksi valokuvan afrikkalaisesta palmusta.

”Haluan aktivoida kylän elämää yhteisöllisen taideprojektin keinoin.”

Valokuvaaja sanailee: kun on olemassa sosiaalinen media, some, on olemassa myös sosiaalinen taide, sota. ”Baari on eloisa sodan laboratorio.”

Teoksesta voi jättää tarjouksen huutokaupat.comissa. Musta-Pekan asiakkaille riittää, että kirjoittaa summan lapulle ja vie sen baaritiskille.

Paljonko on taiteen arvo baarikansan silmissä?

Toistaiseksi korkein tarjous on 90 euroa.

”Sillä ei saa ostettua edes kehyksiä”, Arffman sanoo.

Tampereen raitiotie on ”erinomainen höyryventtiili”.

Kajaanissa syntynyt Arffman, 52, on luonut pitkän uran kameran kanssa. Lehtivalokuvaajasta taidevalokuvan tekijäksi, opiskelukaupunki Tampereelta Barcelonaan ja Los Angelesiin ja takaisin Manseen, kotikaupunkiin.

Hän ei ole luopunut kinofilmikamerasta ja mustavalkoisista vedoksista.

”Olisin eri ihminen, jos olisin digitalisoitunut ja myynyt sieluni.”

Arffman kuvasi Las Palmasin palmun vuonna 2004. Silloin hänen teoksensa olivat lähes mystisiä, taiteilija pyristeli irti ”todellisuuden diktatuurista”.

Nykyisin, Voionmaan opiston valokuvauksen tuntiopettajana, sosiaalinen valokuvaus kiehtoo. Opiskelijat dokumentoivat helmikuussa tamperelaisten näkemyksiä raitiotiestä, jonka rakentamista kannatetaan ja vastustetaan kiivaasti.

”Se projekti on erinomainen höyryventtiili.”

 

Kirjassaan Checkpoint Tampere Arffman esittelee rosoisia, lämminhenkisiä potretteja kaupunkilaisista. Projektin toinen osa on yhteisöllisempi.

”Haluan, että tamperelaiset ottavat valokuvia, näkevät uusin silmin kotikaupunkinsa.”

”Se voi olla selfie. Se voi olla kuva kaverista tai lemmikistä.”

Iallonard jatkaa lyhytelokuvan tekoa. On taiteilijan vuoro vauhdittaa öisen palmunsa huutokauppaa. Kamera käy.

”Tässä lentokapteeninne Jari Arffman. Olemme juuri laskeutuneet Las Palmasin lentokentälle…”

 

Huutokauppaprojektin päätösjuhla ravintola Musta-Pekassa (Koivistontie 38, Tampere) 21.10.