Susan Philipsz on ensi vuoden IHME-taiteilija: korvat hörölle

Helsinki
Teksti
Hannele Jäämeri
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Taiteilija Antony Gormley on viime viikkoina pannut ihmiset savitöihin Kaisaniemen kentällä, mutta ensi vuonna tulevat käyttöön uudet aistit: silloin on höristettävä korviaan.

Vuoden 2010 IHME-projektin tekee skottitaiteilija Susan Philipsz.

Berliinissä nykyisin asuva kuvanveistäjä luo teoksia ääntä käyttäen. Hän toteuttaa niitä gallerioihin, mutta usein myös julkisille paikoille, kuten satamiin, siltojen alikulkuväylille, bussiasemille, tavarataloihin.

YouTubessa on nähtävillä hänen teoksensa Münsteristä vuodelta 2007.

Helsinkiin hänet on kutsuttu tekemään julkinen työ, sehän on IHME-hankkeen idea. Minne hän sen tekee ja minkälaisen, on vielä salaisuus.

Usein Susan Philipszin teokset syntyvät laulusta, jota hän itse esittää. Hän laulaa tuttuja melodioita, usein haikeita ja melankolisia kansanlauluja tai populaari- ja elokuvamusiikin sävelmiä. Tärkeää on, ettei ääni ei ole koulutettu, vaan kuin kenen tahansa, joka hyräilee itsekseen.

Yllättävässä paikassa kuultuna laulu pysäyttää.

Ihminen, joka on juuri kiiruhtamassa bussiin tai täyttämässä ostoskärryään, joutuu ikään kuin julkisen ja yksityisen tilan välimaastoon. Laulu herättää mielikuvia, muistoja ja tunteita.

Philipshzin käyttämät melodiat ovat yleisiä ja tuttuja, ne saattavat liittyä kuulijan tuskaisiin teinivuosiin tai monenlaisiin myöhempiin kokemuksiin. Jollekin voi tulla mieleen, miten oma äiti aikanaan lauloi.

“Musiikki, joka muuten saattaa viedä kuulijan toisiin maailmoihin, tekee tällaisessa tilanteessa ihmisen hyvin tietoiseksi itsestään ja ympäristöstään”, taitelija sanoo.

Teos alkaa kuitenkin siitä, että Susan Philipsz etsii tilan, jossa hän sen tekee. Konteksti, tilan arkkitehtuuri ja historia, ovat oleellinen osa teosta.

“On todella hauskaa tulla tekemään jotain Helsinkiin, pidän tästä kaupungista. Minulla on jo paikkakin mielessä, mutta en voi vielä kertoa. Musiikki tulee olemaan hyvin suomalaista, sen lupaan.”

Susan Philipsz on valmistunut kuvanveistäjäksi, mutta tekee nykyisin lähes pelkästään ääniteoksia. Joskus hän käyttää myös videota ja elokuvaa. Suomessa hän on aikaisemmin ollut esillä ARS06 -näyttelyssä.

Katso kuvakertomus siitä, miten Antony Gormleyn savityö eteni Kaisaniemessä.