Seurattu mies

CNN
Teksti
Juho Salminen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kiistellyn dokumentintekijän Michael Mooren sanomisia ja edesottamuksia kritisoidaan yhtä kovalla kädellä kuin millä ohjaaja on lyönyt presidentti George W. Bushia.

Teksti Juho Salminen

Mooren tuorein teos on Yhdysvaltain sairaanhoitoa kritisoiva dokumentti Sicko. Se jatkaa amerikkalaisen yhteiskunnan ryöpyttämistä, mutta on hieman edeltäjiään seesteisempi eikä hyökkää yksittäisiä henkilöitä vastaan.

Sickoon liittyen Moore ajautui tukkanuottasille uutiskanava CNN:n kanssa. CNN syytti ohjelmassaan Mooren Sicko-elokuvan faktoja vääriksi. Moore taas syytti CNN:ää valehtelusta. Kun CNN myönsi tehneensä yhden virheen, Moore tulkitsi CNN:n heittäneen pyyhkeen kehään.

Mooren dokumentit ovat saaneet hänen vastustajansa asettumaan kameran taakse. Elokuvat kuten Michael Moore Hates America, FahrenHYPE 9/11, Manufacturing Dissent ja Shooting Michael Moore pyrkivät esittämään, että Moore teeseineen on väärässä.

Jonkinlaiseen kultasuoneen Moore on kuitenkin osunut, koska hänen tekemisensä herättävät suuria tunteita. Hyvä esimerkki vastadokumenttien lisäksi on verkkosivu moorewatch.com, joka on omistautunut ohjaajan tekemisten seuraamiselle ja hänen teorioidensa kumoamiselle. Ja jostain kertoo sekin, että harvoin Suomen elokuvateattereihin tuodaan dokumenttia USA:n terveydenhuollosta.

Aiheesta lisää
Moore tulkitsi CNN:n heittäneen pyyhkeen kehään
CNN myönsi tehneensä yhden virheen

Michael Moore Hates America
FahrenHYPE 9/11
Manufacturing Dissent
Shooting Michael Moore

Moorewatch.com

Toimittaja Kalle Kinnusen juttu Sicko-elokuvasta SK:ssa 29/2007.