Scifi-lupaus Hannu Rajaniemen ensimmäinen julkaistu teksti: lue yo-aine vuodelta 1997

Kulttuuri 27.8.2010 14:14
Hannu Rajaniemi Hannu Rajaniemi on  32-vuotiaaksi ehtinyt paljon: väitellä tohtoriksi säieteoriasta, perustaa oman matemaattiseen ongelmanratkaisuun keskittyvän konsultointiyrityksen ja kirjoittaa kirjan. Kuva Petri Kaipiainen.

Matemaattisen fysiikan tohtori Hannu Rajaniemi, 32, valloittaa kansainvälistä science fiction -maailmaa. Kustannussopimus syntyi yhden luvun perusteella.

Rajaniemen esikoiskirja The Quantum Thief (Gollancz) ilmestyy syyskuussa Britanniassa ja ensi keväänä Suomessa (Gummerus) ja Yhdysvalloissa (Tor).

Hänen ensimmäinen julkaistu tekstinsä oli ylioppilasaine ”Mitä tietoyhteiskunnan jälkeen?” Suomen Kuvalehdessä vuonna 1997.

Lue Hän-henkilöhaastattelu Hannu Rajaniemestä SK:ssa 34/2010 (ilm. 27.8.).

Mitä tietoyhteiskunnan jälkeen?

”Sama kude meissä kuin unelmissa on/ ja unta vain on lyhyt elämämme”, kirjoittaa länsimaisen kirjallisuuden suuri uneksija William Shakespeare. Historia, ihmiskunnan lyhyt elämä, on sekin unelmien, ihmiskohtaloiden ja tarinoiden kudelma, johon jokainen sukupolvi punoo kuvionsa ja lankansa. 1900-luvun punaisena lankana on ollut tietoyhteiskunta.

60-luvulla tietoyhteiskunta oli vain elektronien tanssia katodisädeputkissa, tietokoneinsinöörien mielessä häälyvä kaukainne näky. 80-luvulla siitä tuli miltei raamatullinen ilosanoma, jota kyberprofeetat tekstinkäsittelylaitteillaan julistivat.

Tällä vuosikymmenellä tietoyhteiskunta on muuttunut Internetin myötä todellisuudeksi, vaikka teknouskovaiset eivät vielä olekaan löytäneet tiedon valtatietä paratiisiin. Ennustus on toteuttanut itsensä, lanka on keritty loppuun. Vuosituhannen vaihtuessa on koittamassa uusien unelmien aika.

Yksi uuden ajan uneksijoista on tanskalainen futurologi Rolf Jensen, jonka tulevaisuusvisiota Kati Pitkänen esittelee artikkelissaan ”Tarinankertoja” (Tietoaika 9/1996). Jensen näkee tulevaisuuden yhteiskunnan elämysten, tarinoiden ja symbolien markkinapaikkana, jossa aineellisista perustarpeista huolehtivat tekoälyt ja automaatio ihmisten syventyessä tietoverkkojen tarjoamiin virtuaaliuniin.

Jensen käyttää tulevaisuuden maailmastaan nimeä dream society, jonka hieman kömpelö suomenkielinen vastine on tarinointiyhteiskunta. Tässä yhteiskunnassa työn luonne muuttuu ratkaisevasti uneksijoiden, tarinankertojien ja innovaattoreiden noustessa keskeisiin rooleihin. Ihmiset liikkuvat verkkomaailmasta toiseen graafisesti esitettyjen virtuaalisten identiteettien, avatarien, avulla. Sähköisillä markkinoilla virtuaalikuluttajille tarjotaan elämyksiä, kokemuksia ja keinoja elämänhallintaan. Tarinoiden ja uusmyyttisyyden nousun myötä perinteiset arvot ja opettavaiset sadut palaavat ihmisten tietoisuuteen – tosin etupäässä julkista imagoaan siivoavien suuryhtiöiden tuotteiden kylkiäisinä.

Kovin kaukaiselta tarinointiyhteiskunta ei enää tunnu, sillä siihen johtavia trendejä on jo selvästi nähtävissä ympärillämme. 70- ja 80-lukujen vaihteessa syntynyt tietokonesukupolvi vaihtaa jo nyt Internetin keskustelualueilla nimeä ja identiteettiä yhtä helposti kuin paitaa. Suomessakin julkisuuden estradille nousseet skientologit ja sankaruudesta saarnaavat jarisarasvuot ovat hyvää vauhtia tekemässä elämänfilosofiasta rahanarvoista tuotetta muiden joukossa. Toisaalta uusi sukupolvi kunnioittaa perinteisiä arvoja hippi- ja kukkaislapsivanhempiaan enemmän. Saattaa olla, että tarinointiyhteiskunta tulee olemaan jälleen yksi taistelukenttä sukupolvien sodassa, reaktio 1900-luvun ryppyotsaiseen suurten ideologioiden aikakauteen.

Mielestäni Jensenin vision juuret ulottuvat kuitenkin oman aikamme multakerrosta syvemmälle menneisyyteen. Tarinat, sadut ja myytit ovat aina olleet inhimillisen olemassaolon tärkeitä elementtejä. Kuuluisa neurologi Oliver Sacks uskookin tietoisuutemme olevan eräänlaista katkeamatonta tarinankerrontaa, jonka avulla jäsennämme meitä ympäröivää maailmaa.

On varsin helppo kuvitella Jensenin tavoin, että tiedonvälitysteknologian kehittyessä painopiste siirtyy ulkoisesta maailmasta sisäiseen ja syntyy uudenlainen yhteiskunta, jossa tarinat – kerrottiinpa ne missä muodossa tahansa – muodostuvat niin henkilökohtaisen kuin taloudellisenkin elämän keskeiseksi sisällöksi. Tällaisen kehityskaaren voi mieltää myös reaktioksi 1900-luvun tiukan tieteelliseen ja objektiiviseen maailmankuvaan. Tieteellistä todellisuusnäkemystä yksilökeskeisemmässä tarinointikulttuurissa arvot ovatkin Jensenin mukaan faktoja tärkeämpiä.

Historiasta löytyy mielenkiintoinen vertailukohta tarinointiyhteiskunnan synnylle. Teollista vallankumousta seurannut romantiikka kirjallisuudessa ja musiikissa muistuttaa monessa suhteessa Jensenin tarinointiyhteiskuntaa. Eikä ihme: onhan tietoyhteiskuntaan siirtyminen usein rinnastettu juuri teolliseen vallankumoukseen.

Itseäni Jensenin maailmassa kiehtoo ennen kaikkea siitä huokuva myyttisyys. Eräitä tarinointiyhteiskunnan piirteitä voi pitää lähes samanistisina. Ainakin omasta mielestäni kolmiulotteisissa tietoverkoissa avatareineen liikkuvat tulevaisuuden ihmiset tuovat mieleen henkimaailmoissa ja tuonpuoleisessa apuhenkineen vaeltavat samaanit. Toisaalta tietoverkko uuden uljaan aailman valtamediana muistuttaa kollektiivista piilotajuntaa enemmän kuin mitään muuta – symboleja, elämyksiä ja roolipelejä pursuava globaali virtuaalimaailma olisi varmasti saanut Jungin haltioitumaan.

Kaiken kaikiaan Jensenin unikuva, dream society, vaikuttaa varsin mielenkiintoiselta paikalta elää. Kuitenkin kannattaa muistaa – kuten Kati Pitkänenkin artikkelissaan huomauttaa – että Jensen itsekin on ennen kaikkea tarinankertoja. Komealta kalskahtavasta tittelistään huolimatta tulevaisuudentutkija ei ole oraakkeli Pythia uusissa vaatteissa, vaan tavallinen ennustajaeukko, joka on vaihtanut kristallipallonsa tietokoneeseen ja tilastoihin. Futurologian ennustusten voima ei olekaan niissä itsessään, vaan niiden vaikutuksessa ihmisten mielipiteisiin.

Varmaa ainakin on, että sadunkertojana Jensen on optimisti, joka antaa suden ystävystyä Punahilkan kanssa. Pitkänen toteaa artikkelissaan Jensenin jättävän mallissaan huomiotta sellaisia pikkuseikkoja kuin väestönkasvun ja ympäristöongelmat. Tarinointiyhteiskunnan mahdollinen pimeä puoli, josta Jensen niin ikään vaikenee, tuntuu ainakin itsestäni kovin ahdistavalta.

Tarinointiyhteiskunnan unelma- ja elämyskauppa olisi täydellinen työkalu totalitaariselle hallinnolle tai fanaattiselle uskonlahkolle, varsinkin kun tietoverkot ja älykortit mahdollistavat yksittäisen ihmisen jokapäiväisen elämän lähes rajattoman valvonnan. Tuloksena voisi olla todellinen nightmare society, jonka häikäilemättömät indoktrinaatiomenetelmät saisivat Orwellinkin kavahtamaan. Jensenin kuvaama tarinointiyhteiskunta on mahdollinen vain, jos uusien kommunikaatiovälineiden vapaus säilyy eikä unelmia muuteta oopiumiksi kansalle.

Sinisilmäisyydestään huolimatta Jensen lienee oikeilla jäljillä. Unikuvat kuten tarinointiyhteiskunta ovat hauraita, mutta niitä kannattaa vaalia. Huomispäivän todellisuuden muovaavat tämän päivän unet – tai painajaiset.


Hannu Jaakko Rajaniemi, Ylivieskan lukio

Teksti on julkaistu 27.8. klo 12.11, ja sitä on päivitetty klo 17.10. Jutussa julkaistiin ensin samassa SK:n numerossa ollut,
toisen henkilön kirjoittama valioaine. Toimitus pahoittelee virhettä.