Tarvitaan uusi iloinen 1920-luku

Sata vuotta sitten tanssittiin imperiumien raunioilla.

aikakaudet 03.07.2020 06:00
kari Salminen
1925: Naiset ajavat moottoripyörällä pelaamaan tennistä töiden jälkeen.
1925: Naiset ajavat moottoripyörällä pelaamaan tennistä töiden jälkeen. © Topical Press Agency/Getty Images

Aikakausien henki on historiankirjoituksessa niin selvä. Kaikki tietävät, millainen oli svengaava Lontoo 1960-luvulla tai 1920-luku syntisessä Berliinissä.

Iloinen 1920-luku on käsite, joka on varattu amerikkalaisille. Kulttuurihistorian periodikäsitteet ovat syntyneet hyvin pienen edelläkävijäjoukon teoista. Media ja historiankirjoitus ovat tehneet niistä kokonaisten aikakausien nimityksiä.

 

Tasan sata vuotta sitten maailma eli ensimmäisen maailmansodan traumoissa ja vanhojen imperiumien yhä savuavilla raunioilla.

Sitten Amerikka havaitsi, että naiset vapautuivat tanssimaan, polttamaan, juomaan, tekemään töitä ja äänestämään. Se oli myös Eurooppaa kohti kurottaneiden kirjailijoiden, elämää suurempien elokuvatähtien, maailman uusiksi nähneiden kuvataiteilijoiden ja ensimmäisten musiikkitähtien vuosikymmen. Ja olipa silloin myös gangstereita, korruptiota, skandaaleja ja muukalaisvihaa.

Valinnat
Dekkarit

SK arvioi jännäririntaman puhutuimmat uutuudet.

tietokirja

Novelleja

romaani

sarjatärpit

Avainsanat
Sisältö