Rare Exports -ohjaaja Jalmari Helander: Yritän löytää töihini Spielberg-hetkiä

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Eräänä iltapäivänä 1990-luvun alussa Hyrylän lukiosta lintsasi kaksi nuorta miestä. Toisessa pöydässä Shellin kahviossa istui 16-vuotias Jalmari Helander, toisessa vuotta nuorempi Antti-Jussi Annila.

“Kuulin ohimennen AJ:n sanovan, että Steven Seagal on kostamisen professori. Tajusin, että tuo ei voi olla tyhmä jätkä. Meistä tuli heti kaverit.”

Nuoret leffahullut innostivat toisiaan. Koulun auditoriossa sai ensi-iltansa esimerkiksi aggressiivisesta luonnonsuojelijasta kertova Käpytikka-sarja. Yleensä elokuvissa oli holtittoman paljon ammuskelua. Verta tehtiin Stephen Kingin reseptillä, johon kuului elintarvikeväriä ja siirappia. Paukkupommiefektitiimiin kuului myös muuan Konsta Mannerheimo.

“Siinä oli metallilevy ihoa vasten, tietynlainen kiinanpommi ja tietynlainen kaupan hedelmäpussi täynnä verta. Paitaan piti leikata läppä, jotta veriräiskäle näkyi. Näyttelijä sai yleensä myös mustelman.”

AJ Annila jatkoi opiskelemaan Tampereen ammattikorkeakoulun Taiteen ja viestinnän laitokselle. Helander haki kerran sinne ja kerran Taideteolliseen korkeakouluun. Kumpaankaan häntä ei kutsuttu edes varsinaisiin pääsykokeisiin.

“On hyvä, ettei ole ollut kouluissa muokkautumassa”, Helander sanoo nyt.

Hän opiskeli leikkaajaksi Tuusulassa ammattikoulussa, jossa koulutettiin väkeä lähinnä Ylelle.

“Puolitoista vuotta aiheutin siellä pahennusta. En mä koulutushetkissä ollut mukana, lähinnä käytin kalustoa, mutta kyllä siinä paljon oppi ja sai kontakteja.”

Helander alkoi saada harrastajapiireissä nimeä parikymppisenä. Lyhytelokuvissa Maximillian Tarzan ja Ukkonen oli vähän juonta mutta paljon taitavasti tyyliteltyä pauketta. Ne vakuuttivat mainostuottajat antamaan tulokkaalle töitä.

Vuonna 2003 mainoselokuvayhtiö Woodpecker Film tuotti asiakkailleen joulutervehdykseksi Helanderin ideoiman ja ohjaaman Rare Exports -lyhytelokuvan. Muutaman vuoden aikana se sai netissä miljoonia katsojia. Ranskan menestyksekkäin tuottaja Luc Besson halusi sen uusia lahjakkuuksia esittelevälle dvd:lleen.

Pitkän elokuvan tekeminen näytti hieman todennäköisemmältä kuin aikaisemmin. Ensin Helanderista kuitenkin tuli yksi maan halutuimmista mainosohjaajista.

AJ Annila on ohjannut kaksi pitkää elokuvaa, suomalais-kiinalaisena yhteistuotantona rahoitetun Jadesoturin (2006) ja kauhutarinan Sauna (2008). Konsta Mannerheimosta on tullut alansa huippuammattilainen. Hänen KFX-yhtiönsä on nyt Suomen tärkein elokuvien erikoistehostefirma.

Jalmari Helanderin esikoispitkä Rare Exports on ollut viime vuosina suomalaisen elokuvateollisuuden tärkein vientituote.

Omaperäinen fantasiatarina sai elokuvateatterilevityksen parissakymmenessä maassa. Suomessa sen menestys ylitti kaikki odotukset. Alalla uumoiltiin, että omituinen satu tuskin löytäisi suurta yleisöä, eihän meillä yleensä tehdä tällaista. Yli 250 000 lipun maksanutta katsojaa oli eri mieltä.

Helander kiersi Rare Exportsin kanssa maailman festivaaleja. Sitten hän vuokrasi Järvenpäästä, kotinsa läheltä työhuoneen ja sulkeutui sinne suunnittelemaan seuraavaa elokuvaansa.

Nyt käsikirjoituksen laatiminen on loppusuoralla.

“Kaikenlaiset urpot sanovat, että toimintaelokuvat ovat yliampuvia. Sellaisten ihmisten kanssa keskusteleminen on hirveää”, Helander sanoo.

“Jos elokuvantekoa lähestyisi niin, että kaiken pitäisi olla totta, mitä siitä seuraisi? Elokuvat eivät ole tieteellisiä tutkimuksia tosiasioista. Miksi auto räjähtää, kun se putoaa jyrkänteeltä? Koska se on siistiä.”

Suomalainen elokuva on yleensä ollut arkista ja jalat maassa pitävää, kieltämättä myös vähän sisäänpäin lämpiävää.

Nyt tekijöiden joukossa on lajityyppielokuvien parissa kasvaneita nuoria, jotka eivät halua tunnustaa rajoja. He uskovat, että Suomessakin voidaan tehdä niitä lajeja, joita aiemmat tekijäpolvet pitivät vähempiarvoisina tai vieraina: scifiä, fantasiaa, kauhuakin.

Vain viisikin vuotta sitten olisi tuntunut epätodennäköiseltä, että meillä tehdään Rare Exportsin kaltainen toimintaseikkailu, joka kumartaa enemmän Steven Spielbergille kuin Mikko Niskaselle. Tai jotain niin mittavaa kuin Iron Sky, keväällä ensi-iltansa saava tieteiselokuva, jonka tuotantoa Helander on seurannut mielenkiinnolla.

“Mä olen tietysti aina ajatellut, että jonain päivänä tällaista tehdään”, Helander toteaa.

“En pidä muniinpuhaltelusta. Mä haluan nähdä jotain ihmeellistä. Siksi mä tykkäsin Tintti-elokuvasta. Se on iso seikkailu, jossa jokaisen toimintakohtauksen aikana tapahtuu lisää. Aina on joku lisäjenga. Tuleeko tuolta mäkeä alas kokonainen talo? Kyllä tulee! Just näin.”

Mitään virallista tai epävirallista ei tekeillä olevan leffan juonesta voi kertoa, ohjaaja sanoo. Vain sen, että siitä tulee englanninkielinen, mutta päähenkilö on suomalainen. Kielivalinta johtuu rahoituksesta, josta suurin osa tulee maailmalta.

“Sen voin sanoa, että mun seuraava elokuva on iso pala kaikille yliampuvuuden vastustajille.”

Rare Exports -projektissa moni asia napsahti kohdalleen, kun Helander sai tuottajakseen Petri Jokirannan. Jokiranta teki suomalaiseksi elokuvatuottajaksi erikoisen ratkaisun ja keskittyi vuosien ajaksi ainoastaan Rare Exportsiin.

Se kuvattiin Norjassa, koska sieltä saatiin tuotantokumppani ja Norjan Lapista tarjottiin paremmat resurssit.

“Ajoimme ympäri Suomen Lappia, mutta se ei näyttänyt siltä kuin minun mielikuvani.”

Elokuvassa ei ole kyse todellisuudesta.

“Suomessa oli aavaa ja keskellä yksi kukkula. Norjassa oli vuoria. Tosin lumen perässä jouduimme vaihtamaan kuvauspaikkaa monta kertaa. Ei koskaan saa ihan sitä mitä haluaa.”

Rare Exports noteerattiin Hollywoodissa. Jos suomalainen ohjaajatulokas pystyy tekemään noin näyttävää jälkeä alle kahden miljoonan euron budjetilla, mihin hän kykenisi 30-kertaisella rahoituksella?

Yhteydenotot alkoivat jo ennen Rare Exportsin valmistumista. Sen kansainvälistä myyntiä vauhdittamaan tarkoitetut näytteet riittivät levittämään sanaa. Helander hankki itselleen agentin Yhdysvalloista. Toimintaelokuvien yliampuvuudesta valittavien urpojen harmiksi yhteyshenkilö on Robert Newman, joka hoitaa myös Martin Scorsesen ja Guillermo del Toron asioita.

“Käsikirjoituksia tulee luettavaksi koko ajan. Osa on tyyliä ‘Zorro avaruudessa’. Muutamat ovat olleet niin jännittäviä, että olen melkein suostunut. Mutta kun vähän aikaa hauduttelee ideaa, tajuaa ettei se ole sittenkään hyvä.”

Alalla riittää tarinoita nuorista ohjaajista, jotka värvätään Hollywoodiin tekemään soopaa. Lupaukset petetään, kompromissit seuraavat toisiaan, ohjaajasta tulee tuottajien heittopussi.

“Erääseen Disneyn tuottamaan toimintaelokuvaan mua pyydettiin viisi kertaa. Perustelin jokaisen kieltäytymiseni. Sitten he sanoivat, että juuri siksi minut halutaan: elokuva pitääkin kirjoittaa uusiksi ja juuri makuni mukaan.”

Keskikokoisenkin Hollywood-tuotannon ohjaajalle maksettavasta palkkiosta voi Euroopassa vain uneksia.

“Ajatus, että olen tekemässä toista elokuvaani kymmenien miljoonien budjetilla ei ole houkutteleva, koska en varmasti voisi säilyttää kontrollia. Olen saatanan tarkka siitä, mitä teen. Ei siinä voisi käydä mun mielikuvituksen mukaan niin hyvin, kuin jos teen leffan ihan omasta päästä ja Jokirannan kanssa.”

Helander on paininut asian kanssa pitkään.

“Tietenkin kaikki sanovat, että olen tyhmä, kun en lähde. Eikä sitä voi varmuudella tietää, onko tämä paras reitti.”

Epäilyksen hetkillä voi lukea vaikka Le Monden ylistävää arviota joulukuulta, kun Rare Exports eli Pere Noël: Origines sai Ranskan ensi-iltansa: “Sille nauraa estottomasti. Siihen tapaan, kun kohtaa jotain, mitä ei ole todellakaan aiemmin nähnyt.”

Marraskuussa Helander perheineen muutti. Uusi kotitalo Järvenpäässä on entistä tilavampi, ja nyt työhuone kuuluu samaan rakennukseen. Tänne elokuvantekijä on koonnut oman historiansa.

Se koostuu kymmenien lyhytelokuvien tarpeistosta, itse tehdystä rekvisiitasta ja läjästä vhs-kasetteja, joille on tallennettu ohjaajan kehitystarina. Esimerkkinä siitä olkoon Talvisota, jonka hän kirjoitti, ohjasi ja kuvasi 14-vuotiaana.

“Siinä on vuorotellen kohtauksia, joissa kaverini esittävät sotilaita nuotion äärellä, ja Pekka Parikan Talvisotaa televisiosta kuvattuna, esimerkiksi pommittavia lentokoneita. Räjähdyksistä leikataan meidän näyttelemiin kohtauksiin, joissa joku heittää lunta ja sammalta päälle. Tein sen täysin tosissani.”

Helander tiesi jo esiteininä, että hän haluaa elokuvantekijäksi. Hänen juttunsa oli aina action. Talvisodan ohella syntyi Arnold Schwarzeneggerin Commandon uudelleentulkinta, jossa Helander myös näytteli pääosan. Jos suomalaisista ikärajoista olisi pidetty kiinni, ei hän olisi edes saanut nähdä alkuteosta ennen kuin 18-vuotiaana.

Tekemisen halu oli niin kova, että teknisiä yksityiskohtia ei välttämättä selvitetty loppuun asti. Esimerkiksi leikkaaminen ei kuulunut repertuaariin.

“En tiennyt leikkaamisesta mitään. Mä käytin pitkään pause-tekniikkaa. Kaikki piti kuvata peräkkäin. Kun tarpeeksi pitkään harjoittelin, hioin sen todella huippuunsa. Vasta päivän päätteeksi näin, jos jokin jatkumossa oli mennyt pieleen, ja silloin kaikki piti kuvata uudelleen. Kameran edessä olleilta kavereilta loppui varmaan huumori monta kertaa.”

Tarkkuutta ja taloudellisuutta vaatinut videonteko pakotti suunnittelemaan kaiken sekunnintarkasti etukäteen.

“Se on varmaan syy siihen, miksi kuvaan edelleen niin vähän.”

Ammattilaisia on ällistyttänyt Rare Exportsin matala budjetti. Yksi syy oli se, että Helander kuvasi täsmälleen vain sen, mitä tarvittiin. Jos yleensä ainakin kymmenen prosenttia elokuvasta karsiutuu leikkausvaiheessa, tässä tapauksessa promille, ohjaaja kuvailee.

Toinen syy on se, että Helander myös suunnitteli elokuvan lavastuksen. Oli kätevää, että valmiin elokuvan jo mielessään nähnyt ohjaaja vastasi myös puitteista.
Helanderin työhuoneessa ovat parinkymmenen vuoden muistot.

“Kaikki omatekemät aseet, joita hirveällä vaivalla olen leffoihin tehnyt. Onneksi en heittänyt mitään menemään.”

Helander kertoo saavansa parhaat ideansa lenkkipolulla.

“Ja vielä samassa kohtaa lenkkiä. Rare Exportsin tärkeimmät oivallukset tulivat siinä samassa mutkassa.”

Helander löytää työstään myös huonoja puolia.

“AJ:n kanssa ollaan paljon puhuttu, että olisi kiva, jos ei sairastaisi tätä tautia. Oli missä tahansa, on huono omatunto, ettei ole kirjoittamassa. Aina on paineen ja stressin orja. Ei se ole perheelle hyväksi. Nyt kun on tehnyt yhden elokuvan, tietää mitä olisi voinut ja pitänyt tehdä paremmin.”

Rare Exportsia on moitittu siitä, että se ei noudata Aristoteleen Runousopissa lanseerattua kolmen näytöksen rakennetta, joka on modernin elokuvakerronnankin perusta.

“Missä kohdassa ensimmäisessä Die Hardissa alkaa kolmas näytös?” Helander kysyy.

Silloin kun terroristit saavat tietää, että heillä on vankinaan sankari John McClanen vaimo.

“Mä en tiennyt Rare Exportsia kirjoittaessani näytöksistä mitään”, Helander myöntää.

“Nyt opiskelen asiasta kaiken.”

Hollywood-elokuvia katsoessaan hän on nyt tarkistanut kellosta, milloin tarkalleen alkaa toinen näytös, milloin kolmas.

“Kukaan internetin nörtti ei pääse seuraavasta leffastani motkottamaan, että siinä ei ole näytökset kohdallaan. Voin sitten pitää luentoja siitä, miten näytökset menevät. Voidaan tehdä vaikka oppikirja.”

Amerikkalaisille oppikirjoille Helander antaa piupaut. Vaikka käsikirjoitusguruksi nostettu Robert McKee on kiteyttänyt kirjassaan Story kaikki Hollywood-tyylin kommervenkit, Helander ei innostu.

“Palaan aina samaan. Pitää vain pysähtyä miettimään, miten tähän saisi sen kaikkein ihmeellisimmän fiiliksen: mikä minusta olisi siisteintä, mitä päähenkilölle voi tapahtua? Sen Spielberg-hetken.”

“Se hetki: ai saatana, mihin tilanteeseen tämä tyyppi nyt joutui!”

Kuka?

Jalmari Helander

  • Ikä: 35
  • Syntymäpaikka: Helsinki
  • Kotipaikka: Järvenpää
  • Koulutus: media-assistentti
  • Työ: elokuvaohjaaja, mainosohjaaja Mjölk-tuotantoyhtiölle
  • Perhe: naimisissa, yksi- ja nelivuotiaat tyttäret

Juttu on julkaistu ensimmäistä kertaa Suomen Kuvalehden numerossa 4/2012.

Kuva Pekka Holmström.