Designia kesään

3D-tulostettu kävelysilta Porissa, Sarpanevaa museossa ja muotoilua radiossa.

muotoilutärpit
Teksti
Minna Kontkanen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Porin asuntomessut jatkuvat sunnuntaihin 5.8. asti Kokemäenjoen rannalla vetonauloinaan pikkuinen 3D-tulostettu kävelysilta, aistiyliherkkyydet huomioiva koti ja tapahtuman ensimmäinen vanhusten palvelutalo. Lisäksi Osuuskunta Suomen Asuntomessut, ympäristöministeriö ja Helsingin kaupunki järjestävät 1.–9.9. Helsingin Jätkäsaaressa uuden Kaupunkielämää-ilmaistapahtuman. Kävijät pääsevät kurkistamaan alueen taloihin, puistoihin ja yhteistiloihin.

Designmuseon vuoden pisin näyttely esittelee 23.9. saakka Timo Sarpanevan (1926–2006) lasiesineitä, painokankaita ja julistegrafiikkaa. Sarpaneva oli alun perin graafikko, jonka tunnetuin alan työ on Iittalan lasitehtaan i-logo. Näyttelyn tärkeässä roolissa ovat myös lasinpuhallustekniikat, joita Sarpaneva kehitti yhdessä lasinpuhaltajien kanssa. Museon pohjakerroksessa jatkuu 26.8. asti Daniel Rybakkenin (s. 1984) ultramoderni, kekseliäs valaisinnäyttely.