PN:n kirjallisuuspalkinnon voittaja Sofi Oksanen SK:n muotokuvassa

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Pohjoismaiden neuvoston tämänvuotisen kirjallisuuspalkinnon on saanut kirjailija Sofi Oksanen romaanistaan Puhdistus. Oksanen oli SK:n Hän-muotokuvassa maaliskuussa 2007.

Oksanen on voittanut Viron lähimenneisyyttä kuvaavalla romaanillaan lähes kaiken mahdollisen. Puhdistus sai Finlandia-palkinnon 2008 ja Runeberg-palkinnon 2009.

Palkinto, jonka arvo on 47 000 euroa ojennetaan voittajalle marraskuussa Pohjoismaiden neuvoston istunnossa Reykjavikissa.

Suomesta ehdolla oli myös Monika Fagerholm romaanillaan Säihkenäyttämö.

Suomalainen kirjailija on voittanut palkinnon viimeksi vuonna 2004, jolloin sen sai Kari Hotakainen romaanistaan Juoksuhaudantie.

Lue Sofi Oksasen Hän-muotokuva (pdf; SK 10/2007)

Kuva Matti Björkman / Lehtikuva.