Parnasso: Puhelimen tai pankkikortin hukkaaminen on pikkujuttu – aivan toista on muistikirja, kirjailijan ulkoistettu muisti

Kaikki romaanini ovat versoneet muistikirjoista, enkä pystyisi aloittamaan uutta teosta ennen kuin olen raapustanut Moleskineen sivukaupalla hajanaisia merkintöjä, kirjoittaa Tommi Melender esseessään.

kirjallisuus
Teksti
Tommi Melender

Tommi Melenderin essee on julkaistu alun perin Parnasso-lehden numerossa 2/2021. Suomen Kuvalehti julkaisee Parnassossa aiemmin ilmestyneitä tekstejä verkossa. 

Kaikki alkaa siitä, kun hankin uuden tummakantisen Moleskinen muistikirjan.

Selailen tyhjiä sivuja ja tunnen suloista lämpöä sydänalassani. Sivuja on paljon, mikä tarkoittaa, että tilaakin on paljon. Tilaa mietteille, vaikutelmille, havainnoille. Muistiin laitettaville asioille.

Oloni on melkein juhlallinen, kun kirjoitan uuteen Moleskineen ensimmäiset merkinnät, mutta pian rutiini voittaa. Totun kuljettamaan sitä mukanani niin kuin monia aikaisempia.

Muistikirja on minulle samanlainen välttämättömyystarvike kuin puhelin tai lompakko. Käytän Moleskinea niin usein, että lakkaan kiinnittämästä siihen huomiota, mutta jos se menee hukkaan, vaivun epätoivoon.