Päivän kuvat: Kuulu kapellimestari, 85 nuorta soittajaa ja viikonloppu uudessa Musiikkitalossa

Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Musiikkitalo
Niilo Myllynen rakastaa Juicea ja soittaa sinfoniaorkesterissa. Kuvat Markus Pentikäinen.

Katso kuvakertomus tästä.

85 nuorta soittajaa ja maailmanluokan kapellimestari sulkeutuivat viikonlopuksi Musiikkitaloon.

Kyseessä on Nordea Jean Sibelius Orkesteri, kapellimestarina Jukka-Pekka Saraste. Iso levy-yhtiö lupasi julkaista orkesterin levyn, ja se saatiin äänittää Helsingissä uudessa Musiikkitalossa 19.-21. elokuuta – ennen talon avajaisia.

Orkesteri levytti EMI Classics -levymerkille Sibeliuksen 1. sinfonian, Finlandian sekä Beethovenin alkusoitto Coriolanuksen.

Musiikkitalo
Jukka-Pekka Saraste on Nordea Jean Sibelius Orkesterin taiteellinen johtaja.

Kuten nimestä näkee, orkesteri on Nordean sponsoroima. Se saa pankilta vuosittain määrärahan, jonka turvin pidetään harjoitusleirejä ja muutama konsertti. Soittajia on 85, kuten isossa sinfoniaorkesterissa kuuluu. Ja jäsenet valitaan koesoittojen perusteella. Paikat ovat haluttuja.

Soittajat ovat nuoria, sillä tämä orkesteri on koulutusorkesteri. Nuorin on ala-asteikäinen, 12-vuotias, vanhin kolmekymppinen.

Musiikkitalo
Katri Särkkä (keskellä) ja Ruut Visti (oik.) odottavat ohjeita. Viulu on hangannut jäljet kaulaan.

Katso kuvakertomus tästä.

Lue reportaasi aiheesta SK:sta 35/2011 (ilm. 2.9.).