Otto Heino

Kulttuuri 14.12.2007 10:49

Keraamikon päässä on sitruunankeltainen kaava, jonka ansiosta hänet tunnetaan taidemaailmassa pelkällä etunimellään. Niin, ja FBI:ssa.

Teksti Telle Riikonen
(SK 50/2007)

Työmiehen kädet. Miljonäärin antelias lompakko. Pihalla musta Bentley, jolla Otto Heino ajaa tiistaisin, ja hopeanharmaa Rolls Royce, sunnuntaikärry. Tai päinvastoin. Suomalaiset juuret. Juoheva mies, jonka töitä on maailman museoissa, kodeissa ja buddhalaisten pyhissä seremonioissa. Päässä salaperäinen keltainen kaava, jota hän ei myy miljardillakaan. Ja mitä vielä?”

Minä olen maailman vanhin ja rikkain keraamikko”, hän sanoo muikeasti hymyillen. Vanhaksi häntä ei voi sanoa, sillä hän näyttää 30 vuotta ikäistään nuoremmalta.

Otto Heinon vauraus ei herätä tai sen ei ainakaan pitäisi herättää tippaakaan kateutta. Hän sai ensimmäisen miljoonansa kaksitoista vuotta sitten 81-vuotiaana uteliaisuutensa, ammattitaitonsa, ahkeruutensa ja sitkeytensä ansiosta. Ja rakkauden, mutta siitä kohta lisää.

Onpa sitkeä sissi, sanoisi sataprosenttinen suomalainen, mitä Otto onkin, vaikka onkin unohtanut suomen kielen.

Tapaamme aamukymmeneltä Oton keramiikkapajassa. Tänäänkin mestari on dreijannut neljästä kahdeksaan, syönyt sitten aamiaiseksi kaurapuuroa vahvan mustan kahvin kera, ja kun kävelen sisään huudellen ”Suomi kutsuu!”, hän on maalaamassa kasviaiheisia savireliefejä. Kädenpuristuksen jäljiltä kämmeneeni jää hento kerros savipölyä, joka verhoaa Oton kädet aamusta iltaan.

Taiteilijana hän uskoo varhaisaamun magiikkaan. ”Silloin esineet syntyvät sen sijaan että ne valmistettaisiin.”

Oton yhdistetty koti, galleria ja työpaja sijaitsee sitruspuulaaksossa Ojain pikkukaupungissa Los Angelesista pohjoiseen. Talo on yksikerroksinen bungalow, jossa on ulokkeita kaikkiin mahdollisiin ilmansuuntiin. Puutarhassa kasvaa granaattiomenia ja muita hedelmäpuita, koilammikon eväkkäät uivat leppoisasti ja bordercollie makailee varjossa puun alla. Sisäpihalla on keinu ja pöytä- ja tuoliasetelmia, joihin mahtuu bussilastillinen vieraita, joille Otto luennoi savitaiteestaan.

Maisema on kuin paratiisissa. Ojaissa vallitsee melkein ympäri vuoden se ihanin suomalainen kesäpäivä. Taivas on sininen, lämmintä on talvellakin yli 20 astetta ja leppeä, kuiva tuulenvire hyväilee kasvoja. Ruusunpunaiseksi auringonlaskun aikaan värjäytyvät vuoret suojaavat taiteilijaparatiisia, jonka kuuluisin asukas oli aiemmin teosofimestari Krishnamurti, mutta nykyään Otto.

Otto työskentelee kuutena päivänä viikossa, kaksitoista tuntia joka päivä. Vielä muutama vuosi sitten hän heitti kerralla dreijattavaksi 45 kilon savimötikän, mutta nyt hän tyytyy 27 kiloon. Työpajan seiniä koristavat lasitteet, kaikki omatekoisia, seinillä on haalistuneita valokuvia, pöydillä ja hyllyillä eri työvaiheessa olevia esineitä.

Iltapäivisin taiteilija muuttuu bisnesmieheksi, joka hoitaa menestyvän Otto’s Pottery -yrityksen juoksevia asioita, kuten arvokkaiden keraamisten esineiden postituksia ympäri maailman, enimmäkseen yksin. ”Onhan minulla aikaa tähän”, Otto sanoo. Veljentytär Helen auttaa lähinnä hallinnollisissa asioissa, mutta usein hän videoi tai valokuvaa setänsä työskentelyä. Otto ei halua, että hänestä tehdään taidekirja, ei vielä.

Onhan se huvittavaa, että näinä kuplamuovien ja superpakkausvälineiden aikoina miljonääritaiteilija käärii 25 000 dollaria maksavan sitruunankeltaisen Teardrop-vaasinsa vanhaan sanomalehteen, aivan kuin kukkakaupassa. Otto valmistaa myös erikokoisia koristelautasia, teeseremonia-astiastoja, kuppeja, maljoja ja reliefejä, joita voi katsella Ojain galleriassa tai internetissä.

”Savi on minulle hyvä ja minä olen hyvä savelle”, hän sanoo. Pieninkin esine maksaa vähintään 300 dollaria. Otto on sitä mieltä, että kun kerran osaa, niin saa myös pyytää. ”Eikä kukaan ole vielä valittanut hinnoista.”

Ja kun osaa, saa myös leikkiä. Niinpä hän saattaa maalata dreijattuihin esineisiin primitiivisen lintuparven sähkölangalla tai kolme punaista läiskää, jotka symbolisoivat savea, vettä ja tulta, jonka kuumuuden savi tarvitsee muuntuakseen keramiikaksi.

Otto Heinon mutanaamio
Iättömän ihon mutanaamio syntyy näin: pieni köntti posliinisavea liuotetaan vedessä mömmöksi (keraamikot tuntevat koosteen slikkerinä, joka kiinnittää liitospinnat). Se huiskitaan pensselillä kasvoille, annetaan kuivua 20 minuuttia ja pestään pois. Otto on käyttänyt naamiotaan kerran pari viikossa 20 vuotta.