Lahjanvaihtajat

Kolumni: Journalistisissa valinnoissa ei ole kyse pelkästään siitä, miten jutut tehdään, vaan erityisen paljon siitä, mistä jutut tehdään, kirjoittaa Aurora Rämö.

Profiilikuva
media
Teksti
Aurora Rämö
Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden toimittaja.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kirjeenvaihtaja tarkoittaa nykyään monia asioita.

Perinteisten asemapaikoiltaan raportoivien kirjeenvaihtajien määrää on vähennetty, komennuksia lyhennetty ja seuranta-alueita laajennettu, mutta samalla sanalle on keksitty uusia merkityksiä.

Se voi tarkoittaa määräaikaista erikoistoimittajaa, ja tästä viikosta alkaen myös yhteistyökumppanin sponsoroimaa osa-aikaista ulkomaankomennuksella olevaa erikoistoimittajaa.

 

Verkkomedia MustRead ilmoitti 7. tammikuuta saaneensa ”lahjoituskirjeenvaihtajan” Brysseliin.

EU-kirjeenvaihtaja kustannetaan ”ainutlaatuisella rahoitusmallilla”, jossa palkan maksaa Teknologiateollisuus ry.

Sen kanssa on sovittu, että aihevalinnat keskittyvät muun muassa digitaalisiin sisämarkkinoihin, tekoälyyn ja teollisuuspolitiikkaan.

MustReadista vakuutellaan, ettei sponsorilla ole tekemistä journalistisen prosessin kanssa.

Mutta onhan sillä.

Valinnoissa ei ole kyse pelkästään siitä, miten jutut tehdään, vaan erityisen paljon siitä, mistä jutut tehdään. Kaikkea kun ei voi raportoida.

Teknologiateollisuudelle näkyvyyden ostaminen tuli halvaksi: se tukee kirjeenvaihtajuutta 38 000 eurolla, kun Helsingin Sanomien sunnuntaikansi olisi maksanut yli 65 000 euroa.

Jos ympäristöjärjestö Greenpeace olisi sponsoroinut Hesarin vuoden mittaisen ilmastokirjeenvaihtajuuden, meteli riippumattomuudesta olisi varmasti paljon kovempi. Jostain syystä teknologia-ala koetaan epäpoliittisempana, vaikka MustReadin lahjoittaja on työnantajajärjestö.

 

Rahoitusmalli on siinä mielessä ainutlaatuinen, että suoraa vertailukohtaa on vaikeaa löytää.

Esimerkiksi ylioppilaslehdet ovat usein ylioppilaskuntien kustantamia, mutta lehdillä ei ole velvollisuutta kertoa rahoittajansa asioista. Ylen hartausohjelmat maksaa kirkko, mutta laki edellyttää sellaisten lähettämistä.

Image-lehti luovutti päätoimittajuuden yhden numeron ajaksi ajatushautomo Demos Helsingille ja sai Julkisen sanan neuvostolta langettavan päätöksen. Se ei tosin tullut journalistisen päätösvallan luovuttamisesta, vaan siitä, että vastaavan päätoimittajan on oltava luonnollinen henkilö, ei yritys tai järjestö.