Näin taidat juhannuksen taiat

Kulttuuri 19.6.2008 12:45

”Onhan ne koivut ja kokot kivan näköisiä, mutta tuskin kukaan ajattelee niitä enää taikuuden tai magian kautta”, sanoo kansatieteen professori Juhani Lehtonen. Millaisia uusia juhannustaikoja voisi keksiä?juhannus

 

Vanhat juhannustaiat eivät enää kiinnosta suomalaisia. Mökkeily, saunominen ja grillaaminen ovat tulleet jäädäkseen. Helsingin yliopiston kansatieteenlaitoksen professori Juhani Lehtosen mukaan suomalaisten usko magiaan ja erilaisiin uskomuksiin on hiipunut.

”1930-luvulla ihmiset uskoivat ja olivat erittäin kiinnostuneita taikuudesta ja magiasta. Muistaakseni joskus 1980-luvulla tehtiin tutkimus juhannustaioista ja perinteistä ja todettiin, että kaksi prosenttia ihmisistä tekee käytännössä jotain juhannustaikoihin viittaavaa.”

”Nykypäivänä tuo prosentti on todennäköisesti 0,2”, naurahtaa Lehtonen.

Professorin mukaan ihmiset kyllä toteuttavat juhannuksena tiettyjä perinteitä. Kokon polttaminen tai juhannuskoivun asettamien mökin oven pieleen ovat enemmän juurtuneita tapoja kuin tietoisen toiminnan tuloksia.

”Onhan ne koivut ja kokot kivan näköisiä, mutta tuskin kukaan ajattelee niitä enää taikuuden tai magian kautta.”

Perinteisesti juhannustaioilla pyrittiin varmistamaan tuleva sato ja naimaonni. Luonto ja alastomuus ovat aina olleet osa taikoja. Kesä on koettu perinteisesti kasvun ja hedelmällisyyden ajaksi.

Kuuluisin juhannustaika liittyy kaivoon. Kun katsoo kaivoon, lampeen tai lähteeseen juhannusyönä, näkee tulevan puolison.

Toimenpide tulee suorittaa mieluiten alasti. Naimaonnea myös lisää, jos juhannusyönä kieriskelee alastomana kasteisella niityllä.

”Kieriskelyt alastomana niityllä ja kukat tyynyn alla ovat menettäneet taikansa. Hedelmällisyys on aina korostunut juhannususkomuksissamme. Tietyn tyyppinen magia- ja hedelmällisyysaspekti kyllä ilmenee esimerkiksi kokon poltossa tai muissa
tavoissa.”

”Saunominen, yhdessäolo, ryyppääminen ja grillaus ovat suomalaisen juhannuskansan nykypäivää”, napauttaa Lehtonen.

Hän kuitenkin muistuttaa, että juhannuksella on myös vakava puolensa, joka liittyy historiaan ja katolisen kirkon toimintaan.

”Katolinen kirkko sijoitti kalenterivuodelle erilaisia juhlia, jonka mukaan Johannes Kastajan syntymäpäivästä muodostui nimi juhannukselle.”

Professori muistuttaa vielä, että maailmassa on vain kaksi maata, jotka juhlivat juhannusta railakkaan intensiivisesti: Ruotsi ja Suomi. Syynä on keskiyön aurinko, jota muualla maailmassa ei juuri näe.

”EU-parlamentissa oli ongelmia, kun he yrittävät pitää kokouksia juhannusaattona. Suomalaiset ja ruotsalaiset ilmoittivat etteivät he pääse, koska on juhannus.”

Moderneja
taikoja

SK netti otti vastuulleen päivittää juhannustaikoja 2000-luvulle. Päivityksen tarkoituksena on siivittää suomalainen juhannusperinne uusille sukupolville, pilke silmäkulmassa. Tässä muutamia esimerkkejä.juhannus
Juhannusiltana nukkumaan mennessä pitää kääntää vasemman jalan sukka nurin, ja sen kantapäähän pannaan euron kolikko.

Sukka vedetään vasempaan jalkaan, jonka jälkeen odotetaan, että nukahdetaan. Unessa näkee kuinka tuleva puoliso vie viimeisenkin kolikon.

Jos tämä taika ei toimi, kannattaa ottaa seuraavasta vaari.

Juhannusyönä pitää mennä nukkumaan kolikko pään alla. Ensimmäinen mies/nainen, joka aamulla tulee vastaan, on asianomaisen tuleva ex-puoliso.

Rakkauden teräviltä poluilta tulee aina välillä siirtyä rakkauden juurille – sinne mistä kaikki on saanut alkunsa.

Juhannusaattona pitää ostaa 13 erilaista kukkaa, polttaa ne ja uneksia, että tuleva puoliso on myös hippi. Sen jälkeen tulee pudottaa yhdeksän pulloa olutta lähteeseen, jolloin näkee lähteen kalvossa yhdeksän Lapin Kultaa.

Ja jos tämäkään ei toimi, on syytä noudattaa vanhaa keinoa.

Kiipeä juhannusyönä talon katolle. Mitä näet, se tapahtuu.

Tytön helmaan saattaa tulla avaimet. Se tietää, että pääsee talon emännäksi; tai lapsi, jolloin käy huonosti; tai myös ryssä, jolloin joutuu ryssän kanssa naimisiin.

Toimii aina.

Juhannuksena kannattaa myös lukea ja muistaa yksi asia.

Kun nukkuu juhannuksen vastaisena yönä pestyissä vaatteissa yön yli Suomen Kuvalehti pään alla, näkee todennäköisesti unta Paavo Lipposesta.

Hyvää juhannusta kaikille!

Teksti
Mikko Niemelä
Kuvat
Timo Jaakonaho / Lehtikuva

Lisää aiheesta
Perinteisiä juhannustaikoja
Wikipedia juhannustaioista