Baarin nurkasta isoille areenoille

Stand up on kaikkialla, mutta sitä on tutkittu vähän.

komiikka
Teksti
Kimmo Rantanen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Stand up on 2000-luvun Suomessa edennyt voitosta voittoon. Suosituimmat stand up -koomikot ovat jo pitkään tehneet konserttisalikiertueita kuin rockbändit konsanaan. Baarin nurkasta on televisio-ohjelmien myötävaikutuksella päädytty aina Hartwall-areenalle asti.

Kehitys on ollut nopeaa. Stand upista ryhdyttiin Suomessa puhumaan laajemmin vasta 1990-luvulla. Toki meillä on iltamaperinteemme ja Jaakko Tepon kaltaiset vitsienkertojat, jotka ovat luoneet ilmiölle pohjaa.

Tutkija Antti Lindfors on tehnyt stand upista Turun yliopistossa väitöskirjan Intimately Allegorical: The Poetics of Self-Mediation in Stand-Up Comedy.

”Stand upia on vaikea määritellä tyhjentävästi”, Lindfors analysoi.

”Ydinmuodossa esityksessä on yksi ihminen, joka ainakin näennäisesti omana itsenään on suorassa kontaktissa yleisöön saadakseen sen nauramaan.”

Laidoilla riittää harmaata aluetta. Esitykseen saattaa liittyä esimerkiksi musiikkia, mutta se silti luokitellaan stand upiksi.

 

Eräs suosituimmista tyylilajeista on tunnustuksellisuus, jossa koomikko kertoo rehellisesti omasta elämästään. Perhekomiikka sopii isoille yleisöille, sokeeraava musta tai härski huumori rajatummalle kuulijakunnalle.

Lisäksi on kantaaottavaa yhteiskunnallista komiikkaa legendaarisen amerikkalaiskoomikon Lenny Brucen tyyliin sekä feminististä ja maahanmuuttajataustaisista koomiikkaa. Viimeksi mainituissa yleisölle avataan omaa kulttuuria ja elämää huumorin keinoin.

”Kenttä on laaja ja kaikenlaista löytyy”, Lindfors sanoo.

”Alalajeja on paljon. Koska laji on Suomessa nuori, sitä ei aina tiedosteta.”

 

Stand upin juuret ovat 1800-luvun lopun vaudeville- ja music hall -perinteessä. Jos halusi esiintyä mutta ei osannut tanssia tai laulaa, saattoi kertoa vitsejä.

Hiljalleen vitsien kerronta eriytyi omaksi lajikseen. Termi stand up ilmestyi yleiseen käyttöön 1950-luvulla Yhdysvalloissa.

”Luultavasti termiä on käytetty jo 1930–1940-luvuilla. Miten se syntyi, siitä ei ole tarkkaa tietoa.”

Luontevaa suomennosta termille ei ole keksitty. ”Stand up” on ylipäätään vakiintunut maailmanlaajuiseen käyttöön. Käännöksiä siitä ei juuri esiinny.

Stand upin esiinnousu tapahtui 1950-luvulla samoihin aikoihin beatkirjallisuuden ja bebopin kanssa.

”Sitä pidetään spontaaniuden aikakautena”, tutkija sanoo.

”Stand up istui aikaan hyvin, koska siihen liittyy hetkessä eläminen ja improvisoinnin mahdollisuus.”

Stand upia voi harjoittaa vain yleisön edessä. Soittaa ja kirjoittaa voi omaksi ilokseen, mutta komiikkaa siten ei juuri tehdä.

 

Ensiaskeleita stand upin laajentumiselle otettiin vhs-videoiden aikaan. Kun internet tuli, kaikki muuttui.

Nettiä pidetään Lindforsin mukaan keskeisenä tekijänä sille, että stand upista on tullut maailmanlaajuinen ilmiö.

”Stand up myös sopii tähän yksilökeskeiseen aikaan, koska siinä henkilökohtainen kokemus ja oma identiteetti ovat vahvasti läsnä.”

Lindfors teki väitöskirjansa folkloristiikan oppiaineessa, joka perinteisesti on tutkinut kansanrunoutta ja muuta sanallista perinnettä. Väitöskirja liittää stand upin myös tähän perinteeseen.

”Folkloristiikassa tehdään paljon arkistotutkimusta. Se ei ole itselleni läheistä, joten mietin jotain ajankohtaisempaa ilmiötä.”

”Stand up on 2000-luvulla noussut uudella tavalla esiin, mutta tutkimusta siitä on maailmallakin tehty aika vähän”, Lindfors perustelee tutkimuskohteen valintaa.