Mustan jään alla

Kulttuuri 19.10.2007 10:26

Miten suomalainen elokuva syntyy? Mustan jään tekijät kertovat — myös sen, mitä vaaditaan menestykseen.

Teksti Outi Ahola
(SK 42/2007)

Suomalainen elokuva kituuttaa. Auteur-ohjaajia, persoonallisia ja itsenäisiä taiteilijoita, ei näy eikä mestariteoksia synny. Yksittäisen elokuvan saama maksimituki ei ole noussut Suomessa kymmeneen vuoteen, ja tuottajat ovat tuotantosulussa. Voi olla, ettei ensi vuonna kuvata ainuttakaan elokuvaa.

Nyt kulman takaa tulee Musta jää, uusi kotimainen draamaelokuva. Se on nelikymppisen miehen tekemä elokuva naisista ja naisille. Se kertoo petoksesta ja kostosta, kun kaksi vahvaa naista taistelee samasta miehestä. Elokuvalle on jo nyt veikattu menestystä.

Kaiken takana on käsikirjoitus, sanoo tuottaja Kai Nordberg, 39.

”Hyvän tarinan kertominen on kuninkuuslaji, ollut antiikin Kreikan ajoista lähtien. Eikä sitä ole vielä kukaan kesyttänyt.”

Elokuvan tekeminen kesti kuusi vuotta. Tarina saa alkunsa ohjaaja Petri Kotwican, 43, omasta elämästä.

Kuusi vuotta sitten Petri Kotwica tajusi olleensa kolmiodraaman osapuoli ja sössineensä ihmissuhteensa taas kerran.

”Aloin tuntea kipua toisen ihmisen puolesta”, hän kertoo. ”Halusin pystyä katsomaan asiaa toisen ihmisen näkökulmasta. Päätin tehdä elokuvan, jossa petetty ihminen rakentaa uuden identiteetin ja pääsee siten pettäjän lähelle.”

Kotwica puhuu elokuvasta tunteella. Hänelle elokuvan sisältö on kaikki kaikessa.

”Herra paratkoon, mikäli löytäisin elokuvastani elämäkatsomuksellisia väitteitä, joiden takana en voi seistä. Silloin olisin valinnut väärin. Minun on päästävä silmän tasolle jokaisen päähenkilön kanssa, katsottava asiaa jokaisen näkökulmasta”, Kotwica sanoo.

”Jokainen käänne on sellainen, että tiedän niistä jotain tunnetasolla. Jos sinä olet pettänyt minua, niin siirrän koordinaatistoa siten, että origossa olet sinä. Tällä metodilla alkaa tulla kahnauksia, tarinaa, joka on emotionaalisesti totta.”

Ohjaaja Kotwica pyysi jo kuusi vuotta sitten näyttelijä Outi Mäenpäätä käsikirjoittaja Kotwican draaman pääosaan.

”Tämä rooli vaati näyttelijältä aika paljon rönttiä”, Kotwica sanoo. ”Mietin, kuka sen vetää todennäköisimmin maaliin. Päädyin Outiin. Koekuvauksia en siedä, sitä näyttelijän kyykyttämistä. Käyn katsomassa teatteria ja löydän sieltä näyttelijöitä.”

Näin löytyi Ria Kataja, 32.

Kotwica alkoi rakentaa tarinaa päänäyttelijöiden varaan.

”Tämä työ on vuorovaikutteista. Jos näyttelijän elämänkokemus ja persoona ovat kovaa valuuttaa, on fiksumpaa käyttää niitä kuin alistaa häntä valmiiksi mietittyyn muottiin”, hän sanoo.

Kun rautalankamalli käsikirjoituksesta oli valmis, Mäenpää ja Kataja improvisoivat kohtauksia. Kotwica kuvasi 30 tuntia videonauhaa. Varsinaista tekstiä ei syntynyt, mutta hyöty oli toisenlainen.

”Saimme voimakkaan yhteyden Rian kanssa, ja Petri näki meidän emotionaalisen heittäytymisen tason”, Mäenpää, 45, kertoo.

Improvisaatio auttaa näyttelijää kuvaustilanteessakin.

”Sama sisäinen tila jatkuu vaikka tilanteessa on teksti”, sanoo Mäenpää, joka on improvisaation uranuurtajia Suomessa, teatteriryhmä Stella Polariksen pitkäaikainen jäsen.

Kotwica uppoutui kirjoitustyöhön, syvälle.

”Olin kateissa kaksi vuotta, jopa itseltäni. Valitsin kävelyreittinikin, etten törmää kehenkään elokuva-alalla. En suostunut tekemään muuta työtä. Kävelin Valamon metsissä ja ratkaisin konkreettisia tarinallisia asioita.”

”Mulla oli vaikeuksia varata aikaa läheisille, koska se oli poissa työstä. Vaikka työ ei edes kehittynyt”, Kotwica soimaa itseään.

”Päästin itseni luisumaan johonkin, jota on kivuliasta edes ajatella. En tunnistanut enää itseäni.”

Kotwica oli hääjuhlassa Helsingissä, kun kaikki huipentui yhteen hetkeen.

”Sain käsityksen että joku heebo yritti pölliä mun repun ja lähdin juoksemaan perään. Potkaisin ulko-ovesta lasin rikki, lasi vetäisi pohjelihakset ja valtimon auki. Olin kuolla verenhukkaan.”

Parisuhde kaatui, oheisvahinkoja tuli koko ajan lisää. Kotwica hautautui yksiöönsä. Päivät muodostivat sarjan: viikot, kuukaudet, vuodet, yhtä samaa putkea.

Mustan jään käsikirjoitusversioita syntyi, useita, mutta mikään ei johtanut minnekään.

Kai Nordberg istuu tuotantoyhtiö Making Moviesin kellaritiloissa Helsingissä ja paasaa.

”Hyviä käsikirjoittajia tarvitaan ensisijaisesti. Ihmisiä, joilla on laaja yleissivistys elokuvan historiasta, maailmanhistoriasta tai tieteen historiasta. Joilla on halu tehdä havaintoja ja kyky tuottaa ne ulos. Suomalaisen elokuvan parissa ei puuhaa tarpeeksi ihmisiä, joilla olisi näitä ominaisuuksia.”

Tuottaja sanoo haluavansa tehdä kunnianhimoista draamaa, joka ”vetoaa ihmisen mieleen ja sieluun”. Kummallista puhetta aikoina, jolloin elokuvia myydään makkaralla ja televisio suoltaa nöyryytysformaattia.

”Jos katsoo asiaa analyyttisesti, elokuvan tekemistä ei kannattaisi edes yrittää”, Nordberg huokaa. ”Jokaiseen portaaseen voi kompastua, ja pudota pohjalle.”

Making Moviesin Nordberg ja Kaarle Aho ovat tuottajina untuvikkoja. Nordberg on opiskellut Saksassa elokuvatiedettä ja tiedotusoppia, Aho historiaa ja kirjallisuutta.

”Elokuvatuottajan kivijalka on 2 000–3 000 maailmankirjallisuuden klassikkoa. Sen jälkeen voi ruveta seuraamaan aikaa.”

Vuonna 2003 Nordberg ja Aho etsivät yhtiönsä ensimmäiseen fiktioon ohjaajaa ja löysivät Kotwican, ”nostivat katuojasta”.

”Prosessi oli kivulias, mutta sen aikana Kotsa vakuutti minut kyvyistään ohjata merkittäviä teoksia, ja me ilmeisesti vakuutimme hänet”, Nordberg muistelee.

Syntyi elokuva Koti-ikävä, joka pelasti Kotwican. Tuottajat ja ohjaaja päättivät jatkaa yhteistyötä.

Mutta Musta jää ei ollut jättänyt Kotwicaa rauhaan.

”Ajasta oli etua, tekstistä alkoi poistua ylimääräinen”, Kotwica kertoo. ”Aloin luottaa siihen että emootiot välittyvät.”

Tuottajat lukivat Mustan jään käsikirjoituksen, ties kuinka monennen version. Se oli ”loistava, ei valmis, mutta loistava”.

”Kotsassa on klassikkoainesta”, Nordberg uskoo. ”Auteur-ohjaaja luo maailman, jonka jumala hän on, täydellisellä lisenssillä tappaa ja synnyttää.”

”Huono puoli siinä on, että ominaisuus vuotaa siviilielämän puolelle, jolloin hän kuvittelee tietävänsä kaikesta kaiken”, Nordberg huokaa. ”Tee nyt sitten tällaisen ihmisen kanssa töitä.”

Nyt on aika puhua rahasta.

Elokuvasäätiön tuki on pieni, sillä voi tehdä kamarielokuvia. Jos halutaan näyttävyyttä ja elokuvallista syvyyttä, on lähdettävä etsimään lisärahaa.

Yhden elokuvan tekeminen maksaa keskimäärin noin 1,4 miljoonaa euroa. Siitä elokuvasäätiön ennakkotukea on noin kolmannes.

Jouluna 2005 Mustan jään valmis käsikirjoitus käännettiin englanniksi. Helmikuussa 2006 tuottajat lähtivät Berliinin elokuvajuhlille.

”Mahdollisuus, että saisimme mukaan kansainvälisen tahon, oli prosentin luokkaa”, Nordberg arvioi. ”Tuntematon ohjaaja, tuntemattomat näyttelijät, kokematon tuotantoyhtiö ja suomenkielinen elokuva. Siis kaupallinen itsemurha Euroopan markkinoilla.”

”Mutta meillä oli hyvä käsis. Eurooppalainen huipputuote. Se on kantanut koko projektia valmiiseen elokuvaan asti.”

Nordberg uhkui Berliinissä itseluottamusta. Tarvittiin ihme, ja se tapahtui.

Saksalainen Schmidt & Katze Filmkollektiv, Saksan suurin elokuvien myyntiyhtiö Bavaria ja Saksan elokuvasäätiö lähtivät mukaan. Rahaa tuli 400 000 euroa.

”Euroopassa tehdä vuosittain 850 elokuvaa, joista sadalla on kaupallista relevanssia”, Nordberg kertoo. ”Onnistuimme jopa vakuuttamaan heidät siitä, että elokuva tehdään suomeksi!” Dubattu versio tehdään vain Saksan markkinoille.

Saksan elokuvasäätiö lähtee kuuteen ulkomaiseen projektiin vuodessa. ”Sattuivat lähtemään tähän.”

Sen jälkeen ei ollut ongelmaa saada Suomen elokuvasäätiön, Ylen ja levittäjän tukea.

Budjetti, 1,8 miljoonaa euroa, oli kasassa. Sillä saatiin ruhtinaalliset 40 kuvauspäivää.

”Ei draama maksa, vaan puitteet, aika. Yli miljoona euroa meni ihmisten palkkoihin”, tuottaja selvittää.

Juuri ennen kuvausten alkua Eurimages, joka tukee eurooppalaista laatudraamaa, ilmoitti ettei tuekaan elokuvaa. Budjetista putosi 300 00 euroa.

Ohjaaja piti kiinni 40 kuvauspäivästä, joten tuottajat panivat loput rahat omistaan.

”Jos kuvauspäiviä joudutaan vähentämään, se on kuin toimisi lääkärinä rintamalla”, Kotwica sanoo. ”Kuolevia on kenttäsairaala täynnä, pitää vain päättää kenet pelastetaan.”

”Saksalaiset eivät tänä päivänäkään usko, että me pysyimme budjetissa”, Nordberg hyrisee.

Outi Mäenpää odotti kuvausten alkua viisi vuotta. Näyttelijä joutui tyhjän päälle.

”Freelancerin elämä on jatkuvaa riskinottoa”, Mäenpää myöntää. ”Ohareita en tee. Pysyn uskollisena sille, joka tekee sitovan varauksen ensimmäisenä. Yhdelle isolle tv-työlle piti sanoa ei tämän takia.”

Mustan jään roolihahmoaan, Saaraa, Mäenpää halusi näytellä jokaisella solullaan.

”Oli ihana näytellä naturalistinen tämän päivän ihminen ilman voimakkaita ylilyöntejä. Saara on kauhean uskottava hahmo. Naiselle tarjotaan mahdollisuutta tutustua miehensä rakastajattareen. Kuinka moni jättäisi käyttämättä? Vaikka samaan aikaan osa psyykestä huutaa, että älä tee tätä, tästä ei seuraa hyvää.”

Outi Mäenpää ja Ria Kataja eivät ehkä ole niin nuoria ja rypyttömiä kuin saksalaiset rahoittajat olisivat halunneet, mutta he osaavat näytellä. Kolme Jussia pokannut Mäenpää kiittää Kotwican henkilöohjausta.

Työtavoista sovittiin jo ennen kuvauksia.

”Jos ohjaaja huomaa, että näyttelijöillä on ongelma, toivon, että hän määrittää sen haasteeksi ja antaa ohjeita jotka vievät eteenpäin”, Mäenpää sanoo. ”Jos ongelmaan yhdistetään kielto, ihmisen aivot toimivat niin, että hän alkaa kulkea kohti epäonnistumista, ja kaikki lahjat ja luovuus pienenevät.”

”Sama pätee mihin tahansa työn palautteenanto tilanteeseen”, sanoo Mäenpää, joka myös kouluttaa työyhteisöjä.

Ennen kuvauksia ohjaaja ja näyttelijät analysoivat kaiken tarkasti.

”Teksti on läpikotaisin meissä niin, että hahmot vain ujuttautuvat olemukseen”, Mäenpää selvittää. ”Sen jälkeen olen kutakuinkin sisältäpäin ohjautuva näyttelijä, munhan se rooli täytyy elää läpi. Olen yksin kameran edessä. Lähinnä kyse on siitä, kuinka paljon näytetään. Että tarvitaanko toinen otto, pannaanko intensiteettiä alas vai ylös.”

Improvisaatiolle ei ollut tilaa kuvauspaikalla. Näyttelijät ehdottivat joitakin poistoja käsikirjoitukseen.

”Kaiken sen, minkä voi näytellä, voi poistaa repliikeistä.”

Suurin yllätys ohjaajalle on aina se, miten näyttelijät pystyvät tuomaan etukäteen mietityn lihaksi.

”On taianomaista, kun haaveet alkavat muuttua todeksi”, Kotwica sanoo. ”Tosin tästä ohjaajan työn parhaasta hetkestä ei juuri ehdi nauttia, sillä aikaa ei ole.”

”Kollektiivinen taideteos onnistuu vain, jos avainhenkilöt ovat mukana alusta asti. Kuvaaja, lavastaja, säveltäjä, leikkaaja”, tuottaja Nordberg selvittää. ”Käsikirjoituksesta hahmotetaan, miten tämä tarina muutetaan elokuvan kielelle. Kun he sitten tulevat kahvoihin, niin he ovat jo elokuvan sisällä.”

”Elokuvan tekeminen on yhteistyötä, joka kulminoituu ohjaajaan”, hän määrittelee. ”Ohjaajan tehtävä on ohjata muita luovia ihmisiä antamaan parastaan, ja tuottajan tehtävä on luotsata ohjaajaa siihen suuntaan.”

Kotwica kävi kuvausten ajan niin kovilla kierroksilla, että nukkui unilääkkeillä. ”Viimeisinä päivinä nousi kuume, intensiteetti oli niin kova.”

Muidenkin yksityiselämä oli koetuksella.

Kuvausten alkaessa tuottaja Nordbergilla oli puolivuotiaat kaksostytöt ja noin kymmenvuotiaat pojat yhteishuollossa. ”Välillä tuntui, etten selviä. Mutta päätin etten uhraa vanhemmuutta työlleni.”

”Elokuvanteko ei ole mitään siihen verrattuna, mikä rumba alkaa kotiin mennessä”, Nordberg huokaa. Hän nukkui kolmen tunnin yöunia ja lähti töihin maitopullot povitaskussa.

Mäenpää on kahden lapsen äiti. Hän sanoo elävänsä periodeittain. ”Olen opetellut sanomaan ei, vetämään henkseleitä päiviin, jotka varaan perheelle.”

Nyt Musta jää on ensi-illassa. Ohjaaja Kotwica käyttää yhä unilääkkeitä. Elokuvan vastaanotto jännittää.

Näyttelijä Mäenpää uskoo, että naiset löytävät elokuvateattereihin. ”Nainen on tottunut tarkastelemaan maailmaa miehen kasvutarinan kautta. Musta jää on naisille huima kokemus.”

Tuottaja Nordberg on laskenut, millä tuotantoyhtiö jää elokuvasta omilleen.

”Tavoitteemme on 55 000–100 000 katsojaa, silloin olemme kuivilla”, Nordberg sanoo. ”Argumenttimme ei ole: osta hampurilainen, pääset samalla leffaan. Argumenttimme on: leffa on hyvä, mene ja koe. Yritämme muistuttaa, että elokuva on myös aikuisten taidemuoto.”

Tuottajat ovat olleet kuukauden lakossa, tuotantosulussa. He vaativat, että valtio lisää tulevina vuosina elokuvatukea miljoonilla euroilla.

Nordberg myöntää, ettei jokainen elokuva voi onnistua.

”Lisäraha mahdollistaisi elokuvatuotannon monipuolisuuden”, hän väittää. ”Nyt rahaa on niin vähän, että leffoista syntyvät vain kaikkein ilmeisimmät kaupalliset menestykset ja ne leffat, joihin saadaan alan ulkopuolista rahaa makkaran- tai oluenmyyjiltä. Kulttuurimäärärahoilla siis tuetaan epäsuorasti Expertiä ja Hesburgeria.”

”Pitää olla paljon pienellä budjetilla tehtyjä leffoja, jotta elokuva voi toimia kantaaottavana aikaansa nähden. Tämä osa meiltä puuttuu rahoitusvajeen takia, ja elokuvakulttuuri kuolee pystyyn.”

Musta jää sai ensi-iltansa 19. lokakuuta 2007.

Aiheesta lisää
Musta jää (elokuvan kotisivut)
Musta jää (Wikipedia)