Kuuma keitos

Goats Head Soup -albumi päätti The Rolling Stonesin kulta-ajan.

Levy 18.09.2020 06:00
Tero Alanko

Huhtikuussa 1973 newyorkilainen poliisi ampui viattoman kymmenvuotiaan pojan. The Rolling Stones viittaa tapaukseen Doo Doo Doo Doo Doo (Heartbreaker) -kappaleessa. Se on yksi harvoista yhtyeen yhteiskunnallisista lauluista, joka ei nolota – vimmainen, svengaava, jopa tekstiltään toimiva.

Goats Head Soup -albumilta muistetaan myös kaunis rockballadi Angie. Sen päähenkilöksi on arvuuteltu muun muassa David Bowien vaimoa ja kitaristi Keith Richardsin tytärtä, mutta Richardsin mukaan nimi ei liity kehenkään tiettyyn henkilöön.

1970-luvun alussa The Rolling Stonesin jäsenet olivat veropakolaisia, jotka eivät olleet tervetulleita kaikkialle huumesotkujensa takia. Sanotaan, että Goats Head Soup -levy äänitettiin Jamaikalla, koska se oli yksi niistä maista, jotka suostuivat ottamaan koko retkueen vastaan.

Valinnat
Romaani

Juha Seppälän Syntymättömän testamentti tarjoaa syviä huomioita ja häiritsevää taustahuminaa.

Romaani

Kirja-arvio: Teknisesti Westö kirjoittaa nyt korkeimmalla tasollaan.

ELOKUVA

Palestiinalaisohjaaja katsoo maailmaa ikuisena ulkopuolisena.

Musikaali

Arvio: Päiväni murmelina -musikaalin meininki on sähäkkää ja energistä. Vähempikin riittäisi.

Designtärpit

Gustaf-museo esittelee Tirelli Costumi -studion puvustuksia.

Sisältö