Kulttuurien leikkauspisteessä

Kristjan Randalun musiikissa virolaiset juuret kohtaavat saksalaisen koulutuksen.

musiikki 14.10.2021 18:00
Matti Komulainen
Kristjan Randalu.
Kristjan Randalu. © Kaupo Kikkas/ECM Records

Kristjan Randalu, 43, on Viron kansainvälisesti tunnetuimpia jazzlähettiläitä. Pianisti, säveltäjä ja yhtyeenjohtaja konsertoi ja levyttää jatkuvasti sekä yksin että lukuisissa kokoonpanoissa eri puolilla maailmaa.

Matkalaukkuelämää tasapainottaa perhearki Tallinnan Pelgulinnassa vaimon ja kahden kouluikäisen lapsen kanssa.

Randalu varttui Saksassa vanhempiensa loikattua sinne vuonna 1988. Aikuisena hän palasi uudelleen itsenäistyneeseen synnyinmaahansa.

Muusikon vanhemmat ovat klassisen musiikin pianisteja. Isä Kalle Randalu esiintyy edelleen ja toimii Karlsruhen musiikkiyliopiston pianonsoiton professorina. Hän voitti Münchenissä ARD-musiikkikilpailun vuonna 1985, mutta ei voinut hyödyntää palkinnon tuomia mahdollisuuksia.

Viro oli vielä Neuvostoliittoa ja Moskova kontrolloi, kuka sai matkustaa ulkomaille.

Avainsanat
Sisältö