Parsifalin paluu

Viisituntinen ritarieepos vie valaistumiseen.

ooppera
Teksti
Risto Nordell
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Graalin ritarikunnalla on hallussaan Jeesuksen viimeisellä ehtoollisella käyttämä malja. Se takaa käyttäjälleen onnea ja ikuisen elämän. Velho Klingsor taikapuutarhoineen ja houkutuksineen himoitsee Graalia ja on saanut jo haltuunsa Jeesuksen kyljen puhkaisseen, ihmeitä tekevän keihään. Houkutuksena Klingsor käyttää Kristuksen kärsimykselle nauranutta Kundrya, joka anteeksiantoa etsiessään antautuu yhä uudelleen miehille. Viaton Parsifal pelastaa pyyteettömyydellään Kundryn ja koko ritarikunnan.

Vuonna 2005 Harry Kupfer ohjasi Richard Wagnerin Parsifalin Kansallisoopperaan. Se esitetään neljä kertaa toukokuussa. Viisituntinen Parsifal on paitsi lumoavan kirkkaan ja verkkaan vellovan musiikin apoteoosi, myös draama, jonka juuret ovat syvällä mytologian hämärissä.

Teoksen ohjaajalle on tarjolla monenlaisia näkökulmia: kristillinen etiikka, hyvän ja pahan välinen jännite, ikuisen elämän problematiikka, pidättyväisyyden ja seksuaalisuuden vastakkainasettelu.

Perustulkinnassa korostetaan kristillistä arvomaailmaa.