Vapaus ja vastuu

Haloo Helsinki! -yhtyeen laulaja teki vanhanaikaisen soololevyn.

musiikki 05.04.2019 06:00
tero alanko
Haloo Helsingin Elli on nyt Ellips.
Haloo Helsingin Elli on nyt Ellips. © JONNE RÄSÄNEN

Haloo Helsinki! on yksi Suomen suosituimmista yhtyeistä. Sen toiminta on tarkoin suunniteltua.

Kun Haloo Helsinki! jäi tauolle vuoden 2018 syksyllä, fanien huolta hälvennettiin kertomalla, että yhtye palaa vuonna 2021.

Heti tauon alkajaisiksi yhtyeen laulaja Elli äänitti soololevyn.

Ellips-tekijänimellä julkaistava musiikki on hyvin erilaista kuin suosikkiyhtyeen viimeisen päälle hiottu soittolistarock.

Yhden naisen hautajaiset -levyn laulut rockaavat ja rönsyilevät vapaasti.

”En ota tällä levyllä paineita siitä, että soiko se missään. Halusin vaan tehdä hyvän rokkilevyn vanhan ajan soundeilla”, Elli kuvailee.

 

Laulajan puheessa vilahtelevat Queenin ja Led Zeppelinin kaltaiset 1970-luvun suuret rocknimet.

Sisältö