Tuomas Holopainen: taustamusiikkia Roope Ankalle

Ankkapiirtäjä Don Rosa on otettu Nightwish-tähden levystä.

Don Rosa
Teksti
Riku Perälä
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Tuomas Holopainen oli 20-vuotias lukiessaan Don Rosan 12-osaisen Roope Ankan elämä ja teot -tarinan vuonna 1997 ilmestyneestä sarjakuvakirjasta. Roopen huima elämänkaari Glasgow’n katujen kengänkiillottajapojasta maailman rikkaimmaksi mieheksi teki nuoreen muusikkoon niin järisyttävän vaikutuksen, että hän päätti jo tuolloin säveltää tarinan musiikiksi.

Sävellystyö alkoi 1999, mutta Holopaisen Nightwish-yhtyeen menestyksen aiheuttama kiire viivästytti projektia 14 vuotta. Unelma toteutuu huhtikuun 11. päivä ilmestyvän Music Inspired by The Life and Times of Scrooge -albumin myötä.

Holopainen sanoo Roope Ankan elämää ja tekoja ”aution saaren kirjakseen” ja kertoo pitävänsä sitä enemmän elokuvana kuin sarjakuvana. ”Aina kun luen sen, pääni täytyy musiikista. Jossakin vaiheessa sen vain piti päästä ulos.”

Holopainen on Hollolan Petrax-studiolla tekemässä albumin viimeisiä äänityksiä ja miksauksia. Don Rosa on tullut sinne A Lifetime of Adventure -kappaleen kuvauksiin.