Yli hilseen ja ali riman

Suomen Talvisota 1939–1940:n albumi on suomalaisen undergroundin merkkipaalu.

musiikki
Teksti
Tero Alanko
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kokeellinen klassinen musiikki ja jazz kuuluivat Mauri Antero Nummisen nuoruuden peruspilareihin. 1960-luvun puolivälissä hän rupesi ottamaan selvää, mistä rockissa oikein oli kyse.

Vuoden 1967 syksyllä Numminen sai runoilija Markku Innon kautta käsiinsä amerikkalaisia underground-lehtiä. Niistä isoimman vaikutuksen teki newyorkilainen The East Village Other eli EVO.

”Siinä oli vauhdikkaimmat jutut ja Robert Crumbin hurjia sarjakuvia”, Numminen, 79, muistelee.

”Undergroundiin viittaavia taidesuuntauksia oli toki ollut aiemminkin, kuten vaikka dadaismi ja camp. Underground huipensi kaiken tämän. Katsoin, että tätähän olen etsinyt koko ajan.”

Undergroundista innostuneet Numminen, Into ja kirjailija Jarkko Laine perustivat Suomen Talvisota 1939–1940 -ryhmän. Se julkaisi Aamurusko-lehteä, teki Yleisradioon Maanalaista menoa -ohjelmaa ja järjesti hillittömiä happeningejä.

Parituntisissa esityksissä rockia kuultiin kolmen tai neljän biisin verran. Yhtyeen laulajina toimivat Rauli BaddingSomerjoki, M. A. Numminen ja kitaristi Pole Ojanen. ”Kun päätin, että underground saa Suomessa myös musiikillisen asun, olin sitä mieltä, että musiikin on oltava bluesrockia. Ajattelin, että se kestää aikaa parhaiten”, Numminen kertoo.

”Jos minä ja Badding olisimme säveltäneet laulut sen ajan populaarimusiikin valtavirran tapaan, eivät ne eläisi enää.”

 

Tavoite oli vapauttaa ihmiset lamaantuneesta yhteiskunnallisesta ajattelusta. Underground sekoitti keskenään korkeakulttuurin, rimanalitukset, yhteiskunnallinen härnäyksen ja suuren naurun.

Talvisota järjesti performansseja ympäri Suomea, Helsingin lisäksi muun muassa Tampereella, Turussa ja Oulussa. Esityspaikat olivat ylioppilaiden klubeja tai teattereita.

”Meidän undergroundimme oli jokseenkin elitististä puuhaa. Yhteiskuntaa koetettiin ravistella paitsi rockilla, myös elektronisella musiikilla. Sitä esitettiin tietokonepohjaisella Sähkökvartetti-laitteella.”

Suomalaisen undergroundin keskeiset tekijät olivat enemmän tai vähemmän vasemmistoon kallellaan. Siltä suunnalta ei herunut juuri enempää ymmärrystä Nummiselle ja kumppaneille kuin puoluekartan toiselta laidalta.

”Lauluista sen paremmin kuin esityksistäkään ei voinut löytää mitään selvää poliittista sanomaa tai julistusta. Oli kyllä tuttuja sanoja ja ilmaisuja työpaikoista tai ihmissuhteista, mutta niihin sekoitettiin esimerkiksi jääkiekko ja vinttikammari.”

Laulut olivat Ylen soittokiellossa Kekkonen-rockia lukuun ottamatta.

Suomalaisen undergroundin tärkeimmäksi muistomerkiksi jäi Suomen Talvisota 1939–1940:n albumi Underground-Rock. Se ilmestyi uuden vuosikymmenen toisena päivänä ja myi vain joitakin satoja kappaleita.

Yleisradiossa levyn laulut olivat pitkään soittokiellossa Kekkonen-rockia lukuun ottamatta. Myöhemmin ne vaikuttivat moneen merkittävään suomalaiseen rockmuusikkoon, kuten Juice Leskiseen ja Ismo Alankoon.

 

1970-luvun alkaessa Laine ja Numminen olivat jo kyllästyneet koko touhuun. Niinpä underground kuihtui pois.

Talvisodan viimeinen happening järjestettiin Vanhalla Ylioppilastalolla toukokuussa 1970.

”Jarkko Laine ei edes saapunut paikalle. Sen sijaan hän lähetti sähkeen: U on kuollut – itke en. Siihen se loppui”, Numminen sanoo.

”Jarkko oli jo siinä vaiheessa suosittu kirjailija ja runoilija. Minä olin päättänyt ruveta edistämään haitarijatsin leviämistä Suomessa.”

Niin helposti undergroundista ei kuitenkaan päästy eroon. Vuonna 1980 M.A. Numminen ja Pedro Hietanen perustivat Underground Rock Orchestran elvyttämään undergroundin perintöä.

Underground Rock Orchestra esiintyy edelleen. Suomen Talvisota 1939–40:n levyn muusikoista on Nummisen lisäksi mukana kitaristi Antero Jakoila.

Suomen Talvisota 1939–1940: Underground-rock. Svart Records (50-vuotisjuhlapainos). Underground Rock Orchestra esiintyy 9. joulukuuta Helsingin Tavastia-klubilla.