Paljastava dokumentti: Bob Dylan on ärsyttänyt ihmisiä jo 50 vuotta – sai silti (vai siksi?) Nobelin

Nobel-komiteaa on tölvitty populismista. Dylanin tapauksessa se kuulostaa historian toistolta.

Bob Dylan
Teksti
Matti Komulainen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Pilkallisia huutoja ja syyttelyä sielun myymisestä. Yleisön vihamielisyyden aisti. Vuoden 1966 maailmankiertueelta Bob Dylan vei uuteen suuntaan musiikkiaan, joka 50 vuotta myöhemmin johti Nobelin kirjallisuuspalkintoon. Etenkin konserttien sähköiset osuudet vaikuttavat nyt kuunneltuina siltä kuin Dylan olisi halunnut haastaa faninsa.

Laulaja-lauluntekijän varhaisuran käännekohdasta on koottu 36 cd-levyn paketti. Boksi on paljastava dokumentti siitä, miten odotukset ja todellisuus törmäsivät. Puunaamattomat äänitteet viestivät, että trubaduuri oli liikkeellä näkemyksistään tinkimättömänä itsenään. Kevätturnee sinetöikin Dylanin maineen aidosti oman tien kulkijana.

Dylan oli esitellyt sähköisen yhtyeensä jo vuotta aikaisemmin. Se kuohutti tuoreeltaan Yhdysvaltain Newportin maineikkaalla folk-festivaalilla heinäkuussa 1965: sukupolvensa messiaana palvottu mies oli myynyt itsensä käännettyään nupit kaakkoon alan kaanonista poiketen.

Sitten musta lammas vei katraansa avarammille laitumille kiertäen maailmaa Australiaa ja Pohjoismaita myöten. Suomea lähimpänä Dylan esiintyi neljän kuukauden katselmuksellaan Tukholmassa ja Kööpenhaminassa vapun 1966 molemmin puolin.

Kevään 1966 maailmankiertueella Dylania parjattiin petturiksi.