Tein kai aktivismini oikein

Maustetytöt suljettiin Emma-yleisöäänestyksestä, koska yhtye ei pyytänyt anteeksi kyllin nopeasti.

musiikki 12.12.2019 14:22
Oskari Onninen
Anna (vas.) ja Kaisa Karjalainen ovat Maustetytöt.
Anna (vas.) ja Kaisa Karjalainen ovat Maustetytöt. © Aki Roukala

Radiotoimittaja ja yrittäjä Renaz Ebrahimi kiljahti: ”Yay, it’s a fucking win!” Emma-gaalan raati oli juuri päättänyt käsiäänestyksellä, että Maustetytöt-yhtye ei ole ehdolla Tulokas-Emman saajaksi. Ebrahimin kanta voitti yhdellä äänellä.

Ebrahimi oli nostanut raadin kokouksessa esille yhtyeen Tein kai lottorivini väärin -singlen varhaisen, livenä esitetyn version. Fiktiivinen kertoja lauloi ”Sudanin neekeripojista”, joilla menee vielä huonommin kuin hänellä. Levyllä muoto oli vaihdettu ”pieniksi pojiksi”.

Äänestyksessä ei ollut kyse Maustetytöistä yhtyeenä vaan siitä, hyväksytäänkö rasismi, uutisoi musiikkimedia Rumba.

Valinnat
esseitä

Tesla metsässä on tämän hetken kuranteinta kulttuurikritiikkiä.

romaani

Suvi Vaarlan Westend on tärkeä kertomus laman lapsista.

tietokirja

Kirjallisuusopas taltuttaa klassikot huumorilla.

runot

Miia Toivio kuvaa maailmaa, jossa mikään ei riitä.

musiikki

Jorma Panulan oppilaiden menestys jatkuu sukupolvelta toiselle.

levytärpit

Värinän ja Laulu-miesten joululevyt lämmittävät mieltä

Avainsanat
Sisältö