Miles Davis määritteli jazzin uudelleen

Esiintymislava oli trumpetistin koelaboratorio.

Miles Davis
Teksti
Matti Komulainen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Festarikaudella väännetään kättä siitä, mikä on jazzia. Miles Davisin Newportin festivaalilla 1955–1975 soittamista konserteista kootun kansion perusteella kaikki käy. Jazz muuttui jatkuvasti, ja keikoilla saatiin vuosi vuodelta esimakua, mihin suuntaan alan kärkipelurit olivat menossa.

Davis kehitti ilmaisuaan väsymättä. Kahden vuosikymmenen kuluessa post-bop muotoutui klassisen kauden kautta fuusioksi, jossa soi funkin ja rockin lisäksi etno. Tiukkapipot murisivat, mutta päivitetty soundi säväytti samalla aivan uusia kuuntelijoita.

Miles Davis (1926–1991) oli 29-vuotias ensimmäistä Newport-konserttia taltioitaessa ja täyttänyt juuri 49 viimeisessä äänitteessä. Varmistelun sijaan Davis astui ulos mukavuusalueelta ja riskeerasi uransa kerta toisensa jälkeen kriitikoita pelkäämättä.

Vaikka tyylipoliisit tölvivät soinnin sähköistämistä 1960-luvun lopulla, maestro ammensi trendikkäistä suuntauksista entistäkin innokkaammin. Yhtäällä kysymys oli perinteen jatkamisesta: Davis tiesi, että moni palvottu jazz-standardi oli lainattu elokuvasta tai musikaalista ja edusti siten oman aikansa poppia.

Toisaalta Davis kävi selviytymiskamppailua. Työskentelyyn toi tuoreen perspektiivin oivallus, että nuorison makua tutkimalla hän löysi kokonaan uuden yleisön ja keikkaympäristön.