Lasten hautausmaa: Arkista ja mystistä samassa paketissa

Arvio: II-levy tuntuu tuoreelta, koska se ei yritä mitään erityistä.

Lasten hautausmaa
Teksti
Tero Alanko
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Nykyään jopa rockmusiikki tuppaa olemaan viimeisteltyä ja harkittua. Lasten Hautausmaan II-levy tuntuu tuoreelta, koska yhtye ei yritä mitään erityistä. Se on vain äänittänyt kahdeksan uutta biisiä ja unohtanut kaiken turhan kotkotuksen.

Kouvolalaisen Lasten Hautausmaan ensimmäinen albumi ilmestyi tasan vuosi sitten. Jo silloin yhtyeen sapluuna oli kunnossa, mutta materiaali ei aivan riittänyt. Vaikka ensilevykin oli lyhyt, sen huiput ja heikommat laulut olivat luvattoman kaukana toisistaan.

Toisella albumillaan Lasten Hautausmaa loistaa etenkin rockbiiseissä, jotka rullaavat vaivattomasti. Laulaja Kristiina Vaaran perinteinen runotytön äänikin toimii paremmin kuin akustisissa lauluissa, jotka jäävät hiukan ohuiksi.

Kristiina Vaaran ja kitaristi Tuomo Mannosen kirjoittamat sanoitukset yhdistävät taitavasti arkisen ja mystisen. Tekstit sopivat musiikin luomaan tunnelmaan hienosti, sillä niitäkään ei ole hiottu liikaa. Toistuvana aiheena nousee esiin sota: ”Jäät lähti jo huhtikuussa/se tietää pahaa/valot särkee silmiä ja/Rovaniemi palaa!”

Levyn kappaleet ovat yksinkertaisia ja lumoavat pienillä detaljeilla. Salaa tupakalle -laulussa soiton intensiteetti kiristyy loppua kohti kuin varkain. Iskelmällisen Suomenlinnan kitarasoundi on suoraan Esa Pulliaisen autotallista.