Kokoelma olen minä

Lars-Gunnar Nordstörm keräsi 11 000 jazzlevyä.

musiikki 31.05.2019 06:00
kimmo rantanen

Janne Mäkelä luetteloi ”Nubbenin” levyt ja kirjoitti kirjan. © Marjo Tynkkynen

Levyjä on paljon, suorastaan valtavasti. Kaikilla niillä soi valtameren takainen jazz. Yksistään Duke Ellingtonin albumeita on 339 kappaletta. Muutaman muun artistin levymäärä yltää yli sadan.

Taiteilija Lars-GunnarNubbenNordström (1924–2014) oli koko ikänsä yhdysvaltalaisen jazzin intohimoinen ystävä ja sielultaan keräilijä. Harrastus alkoi nuoruuden savikiekkovuosina ja jatkui taiteilijan kuolemaan saakka, cd-levyjen aikakauteen.

Rakkaimpia Nordströmille olivat lp-levyt, joita kokoelma sisältää yli 11 000 nimikettä. Kun päälle lasketaan savikiekot, singlet, kasetit, cd:t sekä itse äänitetyt keikat ja radiokonsertit, äänitteitä on noin 16 000. Kokoelma on nykyisin Kansalliskirjaston hallussa. Luetteloinnista vastaa kulttuurihistorian tutkija Janne Mäkelä. Työ innosti Mäkelää kirjoittamaan kirjan Nubbenin levyt (Kansalliskirjaston julkaisuja nro 85).

Teos kertoo Nordströmin ja hänen kokoelmansa ohella levykerääjän sielunmaisemasta. Mäkelä tulee Nordströmin näkökulmasta varsin loogiseen johtopäätökseen: tämä kokoelma olen minä.

Levyistä muodostuu muistojen bulevardi.

Jokaisen albumin voi kuvitella liittyvän taiteilijan elämänvaiheisiin. Levyistä muodostuu muistojen bulevardi. Silloin kuuntelin sitä, tuolloin tuota. Eikä aina puhuta edes kuuntelusta. 1960-luvun taitteessa Nordström eli monta vuotta ilman levysoitinta. Silti hän osti levyjä, katseli niiden kansia, luki kansitekstejä.

Mäkelä tekee kirkkaan havainnon. Musiikkia voi kuunnella mutta myös katsella, siitä voi kirjoittaa ja keskustella, sen tahtiin voi tanssia. Havainto on sukua nonfiguratiivisen taiteen edustajana tunnetun Nordströmin luonnehdinnalle omista maalauksistaan: ne ovat musiikkia silmille.

”Kokoelma on monumentti historiallisesta murroksesta. Se kertoo siitä, miten amerikkalainen kulttuuri tuli Suomeen. Kokoelma on temaattisesti ehjä ja hyväkuntoinen, edustava”, Mäkelä toteaa.

Nordströmiä kiinnosti nimenomaan musiikki. Hän ei metsästynyt ensipainoksia eikä muita harvinaisuuksia. Silti rahaa levyihin kului. Kukaan ei tiedä, kuinka paljon.

Helsingissä sijaitsevassa Digelius-levykaupassa Nordström oli tuttu näky. Joskus hän valitsi levyjä ja ilmoitti, että täytyy myydä ensin taulu, tulen sitten takaisin.

Kokoelman nykyinen arvo lasketaan sadoissatuhansissa.

 

Keräilijänä Nordström eli niukkuudesta runsauden aikaan. Amerikkalaista jazzia oli lähes mahdotonta ostaa Suomessa savikiekkovuosina. Cd-aika toi tullessaan lukemattomat uusintapainokset ja erikoisjulkaisut. Lähes kaikki oli käden ulottuvilla.

Nordström tarttui tilaisuuteen, mutta liika oli liikaa. Monet elämän loppupuolella hankitut äänitteet Mäkelä löysi hyllystä avaamattomissa kääreissä. Se ei ollut Nordströmille tyypillistä. Taiteilija tunnettiin siitä, että hän pyrki kuuntelemaan jokaisen ostoksensa ainakin kertaalleen.

”Paras kausi Nubbenille oli 1960-luku, kun hän osti vinyylilevyjä ja lopulta soittimen. Ei ollut enää niukkaa, mutta ei vielä runsastakaan. Musiikin virta oli sopiva, ja sen pystyi jotenkin hallitsemaan.”

Bebop kelpasi, mutta fuusiojazzin kaltaisista uusista virtauksista Nordström ei innostunut. Hänen suurin rakkautensa oli, kuten levymäärä kertoo, Duke Ellington. Keräilyyn johtanut elinikäinen kiintymys syntyi, kun Nordström 1941 kuuli radiosta Ellingtonin kappaleen Mood Indigo.

Valinnat
Romaani

Vain sininen kelpaa Sinelmien kertojalle.

tietokirja

Luiden tie on huippusuoritus.

levy

J.A. Mäen Aavan kuuntelemista ei voi jättää kesken.

Lastenkirjat

Sorsa Aaltonen pelkää lääkäriä mutta uskaltaa nousta siivilleen.

elokuva

Elton John -elokuva Rocketman on hieman kuin Bohemian Rhapsody, mutta parempi.

LEVYTÄRPIT

Minä halusin olla niin kuin Beethoven on parasta Ismo Alankoa.

Sisältö