Ei vaihtoehtoa Eskolle

Sinfoniaorkesteri säestää Esko Valtaojan tiedettä.

musiikki
Teksti
Marko Ylitalo
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Taannoinen Vaihtoehto Eskolle -kampanja nosti esiin lähes 2 000 nimeä tähtitieteilijä Esko Valtaojan rinnalle, jotta suomalaiset osaisivat nimetä muitakin tutkijoita.

Muusikko Lauri Porralle Valtaoja oli ainoa vaihtoehto.

”Tarvitsin ihmistä, joka on hyvä kansantajuistamaan tiedettä”, Porra sanoo. ”Hänen ihmisläheinen lähestymistapansa sopii musiikkiini tosi hyvin.”

Tilausteos Aineen ja ajan messu on sävelletty sinfoniaorkesterille, kuorolle, elektroniikalle ja kahdelle solistille. Valtaoja esittää itse kirjoittamansa tekstin, joka tarkastelee aineen syntyä ja matkaa maailmankaikkeudessa. Toisena solistina kuullaan Ruusut-yhtyeen Ringa Manneria. Dramaturgiasta vastaa Paula Vesala.

Stratovarius-metalliyhtyeen basistina kansainvälistä mainetta saanut Porra on tehnyt klassista musiikkia aiemminkin. Radion sinfoniaorkesteri esitti 2017 Helsingin Juhlaviikkojen avajaiskonsertissa hänen säveltämänsä Kohta-teoksen, jonka tekstistä vastasi räppäri Paperi T.

”Teoksissa on samoja aspekteja, vaikka ne ovatkin hyvin erilaisia. Vanhat kunnon messut ovat aina kiehtoneet minua, ja sellainen on tämä uusi teos. Vierastan uskonnollisia tekstejä, mutta halusin tutkia messujen sisältöä ja rakenteita. Usein niissä käsitellään maailmansyntyä ja -loppua, tulevaisuutta sekä sitä, keitä olemme ja mihin olemme menossa. Halusin tarkastella samoja teemoja, mutta tieteellisistä lähtökohdista.”

Taidetta ja tiedettä yhdistävässä messussa kuulijat viedään ”matkalle maailmankaikkeuden alusta loppuun – ja vielä sitäkin pidemmälle”, ja sitä varten nimenomaan tarvittiin tieteentekijänä aina uteliasta Valtaojaa.

 

Aineen ja ajan messu kantaesitetään Helsingin Finlandia-talossa 19.11. Teos kuullaan osana Vantaan viihdeorkesterin 70-vuotisjuhlakonserttia.