Ei vaihtoehtoa Eskolle

Sinfoniaorkesteri säestää Esko Valtaojan tiedettä.

MUSIIKKI 16.11.2018 06:00
Marko Ylitalo
Lauri Porra sävelsi messun.
Lauri Porra sävelsi messun. © Jonne Räsänen

Taannoinen Vaihtoehto Eskolle -kampanja nosti esiin lähes 2 000 nimeä tähtitieteilijä Esko Valtaojan rinnalle, jotta suomalaiset osaisivat nimetä muitakin tutkijoita.

Muusikko Lauri Porralle Valtaoja oli ainoa vaihtoehto.

”Tarvitsin ihmistä, joka on hyvä kansantajuistamaan tiedettä”, Porra sanoo. ”Hänen ihmisläheinen lähestymistapansa sopii musiikkiini tosi hyvin.”

Tilausteos Aineen ja ajan messu on sävelletty sinfoniaorkesterille, kuorolle, elektroniikalle ja kahdelle solistille. Valtaoja esittää itse kirjoittamansa tekstin, joka tarkastelee aineen syntyä ja matkaa maailmankaikkeudessa. Toisena solistina kuullaan Ruusut-yhtyeen Ringa Manneria. Dramaturgiasta vastaa Paula Vesala.

Stratovarius-metalliyhtyeen basistina kansainvälistä mainetta saanut Porra on tehnyt klassista musiikkia aiemminkin. Radion sinfoniaorkesteri esitti 2017 Helsingin Juhlaviikkojen avajaiskonsertissa hänen säveltämänsä Kohta-teoksen, jonka tekstistä vastasi räppäri Paperi T.

Valinnat
tietokirjat

Nyt avataan rikosuutisten, Venäjän tilanteen ja Ultra Bran taustat.

elokuva

Näyttelijät avautuvat hauskassa metaelokuvassa.

pamfletti

Esseisti Antti Nylén on hengen aristokraatti, joka katsoo olevansa kerjäläinen.

Romaani

Kadonneen lapsen tarina pitää otteessaan.

tv-sarja

Elena Ferranten HBO-versio hakee vielä ääntään.

muotoilutärpit

Sisältö