Musiikkijuhlien poikkeusvuosi

Oulun musiikkijuhlat järjestetään koronan takia verkossa. Jaakko Kuusisto lopettaa taiteellisena johtajana.

musiikki 19.03.2021 06:00
Risto Nordell
Jaakko Kuusisto.
Jaakko Kuusisto. © Maarit Kytöharju

Koronan aiheuttamista supistuksista huolimatta Oulun musiikkijuhlat tarjoaa monipuolisen konserttisarjan. Tapahtuman valttina ovat taiteellinen tinkimättömyys ja eri tyylilajien ennakkoluuloton yhdistäminen.

Vuosi on erityinen toisellakin tapaa: viulutaiteilija, kapellimestari ja säveltäjä Jaakko Kuusisto päättää tänä keväänä kautensa Oulun musiikkijuhlien taiteellisena johtajana. Yhdeksän vuoden pestin aikana aikana hän on vakiinnuttanut 1990-luvulla perustetun festivaalin aseman merkittävänä musiikkitapahtumana. Musiikkijuhlakesän alkusoittona toimivalla festivaalilla klassinen musiikki ja jazz soivat sulassa sovussa.

”Festivaalin järjestävä Oulun musiikkijuhlasäätiö tuottaa ympärivuotista jazz- ja etnomusiikin konserttisarjaa, ja siksi on luontevaa, että meillä on joka vuosi ohjelmistossa muutakin musiikkia kuin perinteistä klassista”, Kuusisto sanoo.

Hänen listaamansa johtajakauden kohokohdat kertovat monipuolisuudesta:

”Sibeliuksen viulukonserton esitys tanssikoreografian kera, isolla rokkiareenalla tehty Jesus Christ Superstar -musikaali, Osmo Vänskän Oulun-vierailu, sekä Karita Mattilan ja Ismo Alangon kanssa tehdyt konsertit”, Kuusisto luettelee.

 

Oulun musiikkijuhlilla jazzia edustavat tänä vuonna saksofonisti Timo Lassyn trio ja Oulu All Star Big Band, solistinaan ranskalaislaulaja Camille Bertault. Klassisen ja jazzin välimaastossa juhlitaan kaikkien aikojen tangosäveltäjiin lukeuvan Astor Piazzollan syntymän 100-vuotisjuhlaa: Tango Nuevo -konsertissa ovat mukana taiteellisen johtajan lisäksi muun muassa Maria Ylipää (laulu), Niko Kumpuvaara (harmonikka), Marzi Nyman (kitara) ja Ville Herrala (basso).

Klassista musiikkia kuullaan kahdessa Oulu Sinfonian orkesterikonsertissa sekä kahdessa kamarikonsertissa, joissa mukana ovat muun muassa irlantilainen pianisti Barry Douglas ja viulisti Elina Vähälä.

”Vähälä ja saksofonisti Jukka Perko on valittu seuraajikseni musiikkijuhlien taiteellisina johtajina”, Kuusisto kertoo.

Yksi tämän vuoden juhlien huippuhetkistä koetaan 25. maaliskuuta, kun Elina Vähälä soittaa Oulu Sinfonian solistina Jaakko Kuusiston viulukonserton. Se on yksi menestyksellisimmistä aikamme viulukonsertoista, jota ei turhaan maailmalla hehkuteta.

 

Kuusiston kaksi viimeistä festivaalia ovat jääneet raajarikoiksi pandemian takia. Viime vuoden musiikkijuhlat ehtivät soida vain viisi päivää ennen kuin ne oli pakko lopettaa.

Myös tämän vuoden musiikkijuhlat on kokenut kovia viime hetkiin saakka: Emerson-jousikvartetin konsertti on peruttu, samoin Suomen Kansallisoopperan tuottama interaktiivinen ooppera Laila.

Oululaiset eivät koronasta lannistuneet vaan päättivät lähettää kaikki konsertit internetissä. Orkesterikonsertit ovat ilmaisia, ja muidenkin konserttien katselu- ja kuunteluoikeudet maksavat alle kympin.

Oulun musiikkijuhlien järjestämisen mahdollistavat kaupungin ja valtion maksamat taloudelliset tuet.

”Monilla muusikoilla esiintymistilaisuudet ovat olleet jo vuoden ajan erittäin vähissä. Koemme suorastaan velvollisuudeksemme panna raha kiertämään siihen tarkoitukseen, johon se on meille annettukin: muusikoiden palkkojen maksamiseen.”

Kuusisto harmittelee koronarajoitusten tapaa kohdella aloja hyvin eri tavoin. Tapahtuma-ala on kärsinyt pandemian hillitsemiseksi tehdyistä toimista erityisen paljon.

”En lähde neuvomaan, miten koronaa pitäisi hoitaa. On kuitenkin selvää, että kun kaikki tämä on ohi, on pohdinnan paikka, onko lainsäädäntömme ajan tasalla, kun rajoitukset osuvat niin eri tavoilla eri aloihin.”

Oulun musiikkijuhlat 14.–28.3. verkkotapahtumana osoitteessa omj.fi/festivaali

Valinnat
elämäkerta

jalkapalloilija Megan Rapinoe käyttää kuuluisuuttaan parantaakseen maailmaa.

levy

1970-levy on 74 raidan kooste ennen julkaisematonta Bob Dylanin musiikkia. Jammailusessioihin osallistui myös George Harrison.

romaani

Hanna Haurun pienoisromaanin hillitty ironia yllättää.

romaani

Saara Turusen parisuhdeteatteri ei viillä syvälle.

levytärpit

Newyorkilainen Cassandra Jenkins tekee meditatiivista folkmusiikkia.

Sisältö