Hurriganes – tällaisia olivat alkuperäiset mutta kadonneet levytyssopimukset

Klassikkolevyt vedetään pois nettijakelusta. Kolme 1970-luvun musiikkivaikuttajaa vahvistaa sopimusten sisällön.

Hurriganes
Teksti
Axa Sorjanen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Markkinaoikeus antoi 18. maaliskuuta tuomion kitaristi Albert Järvisen perikunnan levy-yhtiö Universalia vastaan nostamassa jutussa, josta Suomen Kuvalehti kertoi viime toukokuussa.

Päätöksen mukaan Universalilla ei ole oikeutta jaella Hurriganes-yhtyeen kahta ensimmäistä levyä internetissä. Päätös koskee musiikkitiedostojen nettikauppaa sekä Spotifyn kaltaisia suoratoistopalveluita.

Päätöksen ytimessä ovat kadonneet alkuperäiset sopimukset, joita Universal ei pystynyt esittämään. Itse sopimukset ovat todennäköisesti kadonneet Love Recordsin konkurssin yhteydessä vuonna 1979.

Universalilla on hallussa vuonna 1975 tehty sopimus, johon se vetosi oikeudessa, mutta tuota sopimusta Hurriganesista silloin jo eronnut Albert Järvinen ei koskaan allekirjoittanut.

Suomen Kuvalehti tavoitti kolme keskeistä henkilöä, jotka osallistuivat alkuperäisten sopimusten laatimiseen. Heidän mukaansa ne eivät anna levy-yhtiölle oikeuksia vapaaseen tiedostojakeluun.