Ristiriitainen Don Giovanni

Antisankarin uudessa tulkinnassa on energiaa, mutta vivahteet häviävät päihteisiin ja elosteluun.

ooppera
Teksti
Risto Nordell
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Jussi Nikkilän debyytti oopperaohjaajana Suomen Kansallisoopperassa on herättänyt vilkasta keskustelua. Suurin kohu on noussut Mozartin Don Giovannin modernisoimisesta ja estottomista seksikohtauksista.

Nikkilän ohjauksessa Don Giovanni on kokaiinikoukussa elävä seksiaddikti, joka ei kaihda perinteisiä suomalaisia kalsarikännejäkään.

Hänet on ohjattu vastenmieliseksi ja kylmäksi naisten alistajaksi ja narsistiksi, jota kohtaan ei voi tuntea sympatiaa.

Viittauksia seksiin on runsaasti: Don Giovanni työntää banaanin Leporellon housunkauluksesta sisään, kummatkin tekevät oopperan aikana lantiollaan yhdyntää jäljitteleviä liikkeitä ja Zerlina harjoittaa fellaatiota Masetton kanssa.

Toisen näytöksen aariassaan Zerlina lupaa parantaa rakkaudellaan Masetton. Hän laulaa sykkivästä sydämestään ja kehottaa Masettoa: ”Tocca mi qua.” (Kosketa minua tänne.)

Tavallisesti tässä kohdassa Zerlina koskettaa sydäntään, mutta Nikkilän ohjauksessa hän riisuu mustat pikkuhousunsa ja istahtaa muitta mutkitta hajareisin Masetton kasvoille. Kaiken kukkuraksi Don Giovanni katselee nettipornoa ja masturboi oopperan finaalissa.

 

Kaikki tämä on kuvastoa, joka saattaa kuohuttaa monia. En pidä seksikohtauksia sinänsä häiritsevinä, vaikka yleensä hienovireisempi eroottinen väreily lavalla onkin kiinnostavampaa kuin suora toiminta.

Suurempi ongelma ohjauksessa on se, että näin vastenmieliseksi tehdyn nimiroolin myötä Don Giovannista jäävät uupumaan monet koomiset piirteet, joita teoksessa kyllä riittäisi.

Jäin kaipaamaan myös sitä charmanttia viettelijää ja kuhertelijaa, joka kuuluu Don Juan -hahmoon erottamattomasti.

Toisaalta Nikkilän näkemys on vahvasti sidottu aikaamme, jossa monet addiktiot hallitsevat elämää.

 

Näyttämötoteutus oli energinen, jopa musiikkivideomainen. Kohtauksesta toisesta siirryttiin vauhdikkaasti. Lavalla nähtiin paljon liikettä, jota taiten käytetyt tanssijat korostivat. Myös solistit oli pantu liikkumaan, etenkin Leporellon osan hienosti laulanut nuori Markus Suihkonen, joka tuon tuostakin veti mustat aurinkolasit silmilleen ja alkoi jamittaa lavalla rocktähden lailla.

Välillä koko ensemble muuttui rokkaaviksi muusikoiksi. Uskon, että Mozart olisi pitänyt tällaisesta hulluttelusta.

Traagiset sävyt tulivat esiin finaalissa, jossa Komtuuri astuu illalliselle Don Giovannin ja Leporellon kanssa.

Viinasta ja huumeista loppuunpalanut, hikoileva ja vapiseva Don Giovanni (Tuomas Pursio) ei luovu uhmakkuudestaan. Nikkilän ohjauksessa oopperan päähenkilöt puukottavat hänet hengiltä. Pursion bassobaritoni soi vuolaasti, ja roolin tulkinta oli juuri niin vastenmielinen kuin sen pitikin.

Olisin kuitenkin kaivannut Suihkosen ja Pursion ääniin enemmän karaktäärieroja. Nyt kummatkin kuulostivat bassobaritoneilta.

 

Illan vahvimmaksi laulusuoritukseksi nousi Tuomas Katajalan suvereeni Don Ottavio, jonka kuviot napsahtelivat tarkasti kohdalleen.

Hanna Rantalan (Donna Anna) sopraano sädehti kauniisti, mutta Donna Elviran (Tamuna Gochashvili) laulu kuulosti hitusen kankealta.

Olga Heikkilä oli kuin luotu Zerlinaksi, samoin nappisuoritus oli Henri Uusitalon Masetto. Koit Soaseppin basso Komtuurina jylisi kuin tuomiopäivän pasuuna. Iloa tuotti myös Patrick Fournillier’n sähäkästi johtama oopperan orkesteri.

 

W. A. Mozart: Don Giovanni. Suomen Kansallisoopperassa 11.3.2020. Nyt Yle Areenassa, lähetys Yle Teemalla 23.5.