Hiomaton timantti

Arvio: Suomen Jazzlegenda -palkitun Wiola Talvikin laaja repertuaari vakuuttaa edelleen.

Musiikki 11.12.2020 06:00
Matti Komulainen
Wiola Talvikki vuonna 1959.
Wiola Talvikki vuonna 1959. © Erkki Laitila/lk

Hätkäyttävä ääni. Wiola Talvikki laulaa kuin haastaisi kuuntelijan. Sellainen taitaa jazzvokalisti, nykyisin Wiola Talvi, olla henkilönäkin. Kyseenalaistaja.

Viipurissa itsenäisyyspäivänä 1934 syntynyt Viola Talvikki Nikkanen teki tunnetuimmat levytyksensä 1956–1960. Sitten hän lähti maailmalle. Wiola asui pitkään Lontoossa ja Bostonissa ja esiintyi muun muassa Walesin tiikerin Tom Jonesin kiertueyhtyeessä.

Aivan suin päin Wiola ei sukeltanut syvään päähän. Hän oli ottanut kitaratunteja ja aloittanut laulamisen ennen muotipiirustuksen opintojaan Helsingin Ateneumissa. Kielitaitoa kartutti vuosi au pairina Birminghamissa. Siellä Wiola pääsi kuulemaan orkesterijazzin konkareita Billy Eckstinesta Ted Heathiin. Britannian-vuosi myös avasi silmät näkemään, millaisia mahdollisuuksia musiikkiala voisi tarjota osaavalle ja yritteliäälle lahjakkuudelle.

Wiola asetti riman korkealle ja tutki esikuviensa Sarah Vaughanin ja Ella Fitzgeraldin kaltaisia huippusolisteja.

 

Marraskuussa 2020 Musiikkiarkisto palkitsi kosmopoliitin 36:ntena Suomen Jazzlegendana. Hän on välittänyt ammatin jälkipolville. Tytär Marle Mikkola laulaa, samoin Marlen poika Lauri Mikkola.

Kotimaiseen äänilevyhistoriaan erikoistunut Artie Music julkaisee Wiola Talvikin varhaistyöt. Tuolloin meillä laulettiin yleensä suomeksi, mutta parikymppinen Wiola veti noin puolet ohjelmasta englanniksi.

Debyyttinsä Lullaby of Birdland hän tulkitsi kuitenkin suomeksi helmikuussa 1956. Sitä säesti suomalaisen jazzin pioneeri Erik Lindström yhtyeineen. Myöhemmissä sessioissa soittovastuun otti Onni Gideonin orkesteri, jonka solistina Wiola Talvikki sukkuloi keikoilla Etelä-Suomea pitkin poikin.

Ensimmäisistä levytyksistä syntyy vaikutelma kuin Wiola työstäisi materiaalia liveyleisölle. Luonnonlahjakkuudeksi kehutun solistin ääni kantaa. Jopa siinä määrin, että kuuntelija pohtii, johtuuko tykitys ilmaisun hiomattomuudesta vai äänitystekniikan rajoituksista. Esimerkiksi Ernesto Lecuonan Malagueñassa ja saman säveltäjän käännös-beguinessa Kun tuuli huokaa Wiola hönkii mittarit punaiselle. Myöhemmissä tallenteissa fraseerauksen nyansit kasvavat selvästi.

Suoraviivainen tyyli myös viehättää. Monista vedoista välittyy tuore lähestymistapa, olihan sävelmistä vasta muotoutumassa nykyisen kaltaisia standardeja. Esimerkiksi Let Me Go, Lover! säväyttää Hammond-urkuineen, kun samaan aikaan Atlantin takana näyttelijä-laulaja Dean Martin ja kantritähti Hank Snow tekivät siitä hyvin erilaiset versiot.

Juuret välittyvät teoksesta Careless Lips. Tango huokuu valkorunkoisten koivujen reunustaman tanssilavan tunnelmaa, englanninkielisyydestään huolimatta. Moni aikalaiskollega tarttui kuitenkin Reino Helismaan tekstiin Kylmät huulet.

 

Kappalevalikoima peilaa ajan mieltymyksiä. Meilläkin levytettiin omat versiot hiteistä, jotka jäivät yleisön korvaan vaikkapa valkokankaalta. Skaala kattoi kaikkea varhaisesta rock’n’roll-rallista Green Door –elokuvahittiin Ei koskaan sunnuntaisin, joka edusti kreikkalaisesta kansanmusiikista ammentavaa éntekhno-tyyliä.

Perinnesävelmästä sovitettu Damaskon yössä puolestaan kaikuu nyt trendikästä arabialaista maqam-saundia.

Nykyisestä jazzkäsitteestä Wiolan repertuaari poikkeaakin moniulotteisuudellaan. Omintakeiset valinnat ilmentävät Wiolan karjalaista verenperintöä.

Kokoelman tuottaja Timo Wuori kiteyttää solistin asenteen viipurilaiseen sanontaan: ”Kell on kykkyy, sill on lykkyy.”

Wiola Talvikki: Jazzvokalismia 1956–1960. Cd-levy. Artie Music.

Valinnat
Tietokirja

Joulupukki-kirja on viihdyttävä tietoteos.

Levytärpit

3 ajankohtaista albumia.

Romaani

Arvio: Jännitysromaani tuli paljastaneeksi asioita, joista ei voi puhua meillä faktoina.

Romaani

Arvio: Johanna Laitilan Synty-romaanin kieli värisee ja sykkii

Tietokirja

Arvio: Uutuuskirja tarjoaa punnittuja mutta ristiriitaisia näkökulmia opettajan arkeen

Sisältö